Teet mitä teet ja varkain se luisuu hukkaan.

Aurinkoisen rapsakkaa ystävänpäivää niin nettitutuille kuin niille livekavereillekin! :))

Onneksi Suomessa on näin hyvät olot kisata agilityä talvellakin. Ei olisi paljon naurattanut eilen lähteä mihinkään muuhun halliin kuin Hyvinkään koiraurheilukeskukseen. Jälleen kiitos kemulle videoinnista ja muusta oheistoiminnasta.

Ensimmäisellä radalla alun kevyt kääntö kepeille sujui ok, mutta muutaman esteen jälkeen ohjasin todella huolimattomasti koiran putkeen ja käänsin selän, jolloin Visa jo viiletti edelläni... Loppurata oli tavan kaahottelua ja likimainohjaamista, hyvä jos puolet esteistä suoritettiin kun minä en saanut ryhtiliikettä tehtyä. Kontaktit kuitenkin hyvin ja maltoin pitää niillä.

Toinen ja kolmas rata olivatkin jo epäilyttävästi agilityn näköistä toimintaa. Toisella radalla Visa ajautui kaarroksessa pitkälle ja minun liikkeeni ajoi päälle seuraavassa kohdassa, tosin sitä ennen oli tuomari jo nostanut kättään keinun ylösmenolla (marginaaliin!). Kolmannella radalla en ehtinyt sinne mihin olin suunnitellut sijoittuvani viimeisen putken jälkeen, joten hosu iski loppumetreillä ja tipautti riman. Sanotaanko näin, että saletisti sapetti.

Mutta, positiivista: kontaktit pelaa, kepit pelaa ja alun jarrutukset pysyivät jo semikivasti kasassa! Me treenataan väärin, aivan liian vähän ratatreenejä. Jännä, ettei pakka oikein tahdo pysyä kasassa... Siispä ollaan ylpeitä kahdesta suhteellisen ehjästä radasta ja muutetaan treenejä. Juostaan vaikka suoraa, mutta mennään pitkää pätkää pirskatti! Ja lohduttaudutaan sillä, että mikäli nuo radat olisivat menneet nollilla, oltaisiin sijoituttu etenkin B-radalla mukavasti aikojen puolesta (pois kellotettuna B-radan leikkaushässäkkä). Mutta on ne sortsut vaan silti ylivoimaisia.

Hitusen oli hyistä puuhaa lämmitellä ja jäähdytellä koiraa.... Samaa tutinaa lupaa loppuviikoksi, ei ole hyvä tämä. Ehkä nyt olisi sopiva aika ostaa niitä post-it -lappuja ja tarrata Visan kanssa tunnarin kulmakiviin Caniksen ohjeilla.