Kotikutoinen Puuhamaa

Minulla on ollut vahvasti sellainen periaate, että flunssa saa elää oman elämänsä elimistössäni ja minä jatkan menemistä normaaliin malliin. Aina ne ovat aikojaan parantuneet, sama lenkkeileekö vai lepääkö. Saisi luvan tämäkin keuhkot halkova köhä kadota, annoinhan sille jo luovutusvoitonkin jättämällä lenkit vähemmälle ja treenit väliin. Mokoman omatuntoa vaan ei tunnu kolkuttavan...

Jotta Visa saisi liikunta-annoksensa, lähdettiin eilen käymään mummolan mönkijää morottamassa. Käytetäänhän me tuota oivaa menopeliä muulloinkin, hyvää hapenottotreeniä sellaisilla vauhdeilla, mitä minä en voi tarjota ilman että ne yhdistetään vetotreeniin (lue: Visa vetää pyörää täyttä laukkaa). Eksoottisimpiakoirankuljetusasetelmia ei tällä kertaa toteutettu, kun jätin Kujeen suosiolla odottelemaan autoon ja vain Visa istui hetken kyydissä ennen rauhallisempia teitä. Pitäisi ehkä toteuttaa jokin uskottava paimenkoiralaatikko mönkijän päälle!

Lisäaktivoinniksi etsittiin piharakennuksista yksi maalimies. Unohdin edellisessä postauksessa mainita, että Visahan sai etsiä ukkoa viime viikonloppunakin konehalleista. Joku saattaa muistaa kriiseilyni Keesin pintarohkeudesta ja raivaamisesta? Kas, kovin puskee kelpie nykyään ahtaista väleistä ja kiipeää tarkentamaan hajua korkeammalta, kun minä jätin ongelman sikseen. Sama ilmiö on kieltämättä huomattu kaikissa lajeissa. Mutta kuka opettaisi ohjaajan jättämään kansainvälisen kriisin kehittämisen väliin jokaisesta mahdollisesta kompastuskivestä...

Meillä on tällä hetkellä pakkanen puolillaan luita, lihaa ja sisäelimiä koirille, toinen odottaa mummolan pakastimessa. Olen kovin onnellisessa asemassa, sillä harvoin joudun koirille ostamaan lihatuotteita, kiitos metsästävien sukulaisten ja teurastushommia tekevän isoisän. Mikäli investoisin vielä hieman suurempaan pakastimeen, mahtuisi sesonkiajan kaikki tarjolla olevat lihat pakkaseen eikä tarvitsisi kääntyä kaupan puoleen lainkaan. Välillä tuntuu veikeältä tarjota koirilleen peuranlihaa, josta saisi kaupassa pulittaa hunajaista kilohintaa. Vaikka yhtälailla hintaa tulisi hirvenlihallekin, jota koirat ja me itsekin suurimmaksi osaksi syömme.

Metsästäjät lähipiirissä tarjoavat myös toisenlaisia elämyksiä; pääsee näkemään erilaisia eläimiä lähietäisyydeltä - kuolleena tosin. Eri kokoisten sorkkaeläinten ruhoja katsellaan joka syksy, mutta tällaista mirriä ei olekaan hetkeen nähty.