Anatomiaopinnot pakastimessasi

Kai se on myönnettävä, että aika rajusti harvennetut pitkät lenkit ja ajan kuluminen levossa tekevät tehtävänsä: yskä alkaa hellittää hiljalleen. Sietäisi kadota tämän viikon aikana, sillä sunnuntain kisoista on tulossa suhteellisen kuluttavat ja ensi viikolla olisi vallan mukavaa päästä jo takaisin juoksemisen makuun.

Ihan hetkittäin olen pohtinut tämän harrastuksen järkevyyttä ja mielekkyyttä. Sellainen hetki tuli eteen tiistaiaamuna, kun ponkaisin ylös kukonlaulun aikaan ehtiäkseni treenaamaan agilityä ennen työharjoittelun alkua. Siinä vastatuulipyryssä kävellessä kieltämättä kävi mielessä kääntyminen kotiin vällyjen väliin ja kerrankin rauhalliseen aamukahvihetkeen, eikä treenin jälkeenkään tullut "kylläpä kannatti"-fiiliksiä...

Kuje oli vähän vaisu, kenties jälleen tiuhaan esiintyvän sapen oksentelun takia. :( Tai sitten sillä oli vain normaali aamukooma. Nätisti pelasi kuitenkin ohjauskuvioissa!

Visan aloitusjarrut eivät ole vieläkään ASBt vaan lukkiutuvat ja luistavat... :P Muurin potkiminen sai minut (ja koiran) keräämään kierroksia heti radan alkuun, joten lopputreeni ei ottanut sujuakseen kovin harmonisesti miltään osa-alueelta. Keesillä on vaan niin himputinmoinen kiire eteenpäin, että eihän sitä voi olla potkaisematta muurista vauhtia, kun ensimmäisen suorituskerran jälkeen tietää jatkavansa edessä näkyville kepeille. Eikä muuten malta myöskään aloittaa keppejä alusta, jos ohjaaja menee jo toisessa päässä estettä ja koira tulee täyttä höyryä putkesta. Tässä vain pari muilutuskohdetta mainitakseni.

Keskiviikkona hieroin pojat pitkästä aikaa. Visan kanssa on tehty sen verran seuruutreeniä, että oletin sen olevan kurjemmassakin kunnossa. Kujeella oli kireyksiä huomattavasti enemmän, vaikka sen askelpituus onkin pysynyt hyvänä. Muhku-rukka nyt on muutenkin lievä ongelmatapaus tuon sappioksentelunsa vuoksi. Vaiva uusi, vaikka herra saa nykyään kaksi ruokaa ja pari "teehetkeä".

Kujeelle kertyy helposti ylimääräistä ruotoon, kun ruokintakerrat ovat lisääntyneet. Kerta-annokset ovat niin säälittävän pieniä, että melkein nappuloiden määrässä voi laskea ruoka-annoksen. Muutoksia oli siis tehtävä jo aikaa sitten. Puolisen vuotta Kuje on syönyt Saaristo-Puhtia nappulan rinnalla, toki myös luita ja muuta lihaa. Puhdin tuotteet olivat jonkin aikaa sitten loppu vakioliikkeestämme ja kuljetusfirmassakin oli vajausta, joten hankin vihdoin sauvasekoittimen ja mössäilin itse.

Shelttien ruokintahistoriaan mahtuu kaikki variaatiot erilaisista nappuloista yrjölänpuuro/liha-sekoituksien kautta barffaukseen. Ja kyllä, barffaten ne voivat parhaiten. Hampaissa ei ollut mitään valittamista, mikään kohta koirassa ei haissut ja lihaskunto kehittyi nykyistä helpommalla hyväksi. Sattuman kaupalla, laiskuudella ja Minon luuvastoinkäymisten vuoksi raakaruokinta kuitenkin valahti jälleen nappulan lappamiseen. Visa on viettänyt koko ikänsä kovin vaihtelevalla sekaruokinnalla, sen kohdalla en ole huomannut eroja kuin nappulamerkkien välillä.

Mikäli tilaa, rahaa ja aikaa olisi rajattomasti, meillä todellakin barffattaisiin. Tai ei ihan puhtaasti barffattaisi, mutta raakaruokittaisiin. Saan aina välillä huimia puuskia raakaruuan suuntaan, mutta yhtälailla livun takaisin nappulan mukavaan huolettomuuteen. Venkoilu on toki tyhmää, mutta niin kauan kun koirat voivat hyvin (tässä kohtaa joku älähtää Kuukun sapesta...) ja ruoka imeytyy ongelmitta, mennään hyrskynmyrskymallilla.