Kunpa sinut tuntisin paremmin, silloin ehkä oppisin itsenikin.

Viime viikon loppupuoli meni pääasiassa agilityn merkeissä, mikäs sen mukavampaa! :)) Siinä on laji, jota jaksaisin paahtaa päivästä toiseen eivätkä koiratkaan esittäisi eriäviä mielipiteitä - miksi sen pitääkin olla kaikkein eniten välineurheilu eli vaikein päästä treenaamaan...

Keskiviikkona pikkutreenissä Visalla upeita kontakteja, valssien ja lähdön vahvistusta sekä pätkää, joka sisälsi vänkiä putkikulmia. Torstain ryhmätreenissä muuri koitui kompastuskiveksi, tiukoissa kulmissa hidastetussa vauhdissa lähestyttäessä pitikin ponkaista vauhtia (vaikka se metrinen pk-este on ongelmaton). Muutoin ok kiesitystä, pysyi kepeillä vaikka putken suu oli 2m päässä ja minä vedätin kaukana edellä. Perjantaina pääsi Kujekin mukaan! Rata sisälsi pitkän lähdön, keppien etsimisen esteiden välistä ja kovan vauhdin käännöksiä. Puomit eivät olleet Visalla kovin hyviä ja minä mokailin ihan vaihteeksi palkan ajoituksissa, jännä että koira arpoo... Smugel on superkiltti, mutta ei osaa.

Lisäksi sunnuntaipäivä kului koulutusohjaajien koulutuksessa, vetäjänä Juha Orenius. Oppia tuli ja onkeenkin taisi tarttua.

Lisäksi kenttätoko kertaalleen, jossa molemmille kestoa ylläripalkoilla. Muutoin pikkutreenejä siellä täällä ja tunnaria pariin kertaan. Kuje muistaa ja osaa, kunhan ei jäädä, mutta Visa... Eikö edes kelpie ole seppä syntyessään, häh? Ei näköjään, pitäisi oikeasti treenatakin, koiraparalla ei ole aiheesta ideaa mikäli oma kapula tuodaan vieraiden joukkoon.

Tämän viikon alkupuolella tokoiltiin vähän, Vispi teki esineruudun ja jäljen. Sami ystävällisesti avusti jälleen esineruudussa ja polkaisi hyvän jäljen, jonka Hifi vielä ajoikin mallikkaasti! Kulmatuskat kadonneet, uskaltaisiko sen sanoa jo julkisesti?

Alettiin pohtimaan enemmän tuota edellisessä postauksessa mainittua lajimäärää ja sen mukanaantuomaa (??) saamattomuutta. Voihan se olla niinkin, että kun vähän kaikki on treeniä vailla nuoren koiran kanssa, mutta enää ei olla ihan pentuopetuksessa eli hommat vaatii enemmän paneutumista, loppuu motivaatio. Kun mitään et oikeasti jaksa tehdä tarpeeksi, ei edisty yhdessäkään kunnolla ja edelleen kaikki lajit retkottavat keskeneräisinä. Ajaudutaan jälleen niin tuttuun oravanpyörään. Mutta mihin alkaisi panostaa?

Aloitetaanpa Visasta. Edelleen tokopakkopulla olisi syötävä, vaikka en itsekään tajua miksi. Jos en pidä lajista ja ainoa tavoite on valioitua joskus, miksi panostaisin siihen nyt kun koira on vielä nuori, terve ja kykenevä mihin tahansa lajiin? Koska siitä saa kohtuuhelpolla tuloksia ja sitä vaan kuuluu tehdä! Terveisiä Kannuksesta, olen pakkomielteen orja. Jos realistisia ollaan, nyt olisi saumaa kesän aikaa lähteä voivottelemaan kisakehiin, kun liikkeet on hiljalleen laitettu kuntoon totaalisella retuperällä olevaa tunnaria lukuunottamatta. Suotta antaa niiden repsahtaa teknisesti ja joutuu tekemään saman tylsän työn uudelleen. Mutta kun motivaatio koko tokoon on naamallani loistava nolla, eikä koirakaan välttämättä niitä leluja halua ansaita tokojuttuja tekemällä.

Hassuinta tässä on, että Visahan otettiin vain, ainoastaan, ehdottomasti pk-koiraksi. Ja kuinkahan paljon niitä osioita treenataan tänä päivänä? Kisojen suunnittelu on vielä aika kaukana, aikaisintaan tänä syksynä. Olisi todella syytä korjata tilanne, sillä kaikki resurssit on olemassa: koira tykkää, ohjaaja tykkää, tekemistä riittää ja maastojakin on saatavilla. Eikä tottiksen tekeminen kuullosta enää puoliksikaan niin pahalta kuin toko.

Agilityä tehdään niin paljon kuin voidaan. Se on vaan niin iso sydänlaji, molemmille. Ja yritetään joskus saada jotain tulostakin aikaan... :D

Kujeen kanssa lajivalikoima on suppeampi. Tokosta se olisi niiiin kiva saada joskus valioksi, eikä toko Kujeen kanssa oikeastaan ahdistakaan. Peruspositiivinen koira tekee ihmeitä! Opettamista on vaan paljon paljon. Lisäksi suoritusvarmuuden rakentaminen koiralle, jonka nimeksi laitettiin varsin osuvasti Kuje on hmm... kiintoisaa. Iso into korvaa puuttuvan älyn ja tekniikan!

Agilityssä voitaisiin vihdoin alkaa tekemään jotain "Kuje kymmenvuotiaaksi saakka kakkosluokassa" -kauhukuvalle. Jotain on jo tehty, nimittäin ilmottu herra Smuug kisoihin piiiiitkästä aikaa.

Tiistaina mökkeiltiin illan verran. Visakin muisti nyt kesän toisella veneilykerralla, että laivakoiran rooli onkin oikeastaan aika cool. Kuikkis menee rutiinilla. Pojat pulikoivat omasta mielestään liian vähän, hieman veneen myös veneen mukana verkkoja hakiessa. Keskiviikon kimppa-agilitytreeni (jättikiitos jälleen Emilia!!) oli kerrankin lyhyt ja fiksu molempien kanssa + jopa sujui kivasti. Kontaktit molemmilla ok, aina voisi paremmatkin olla. Eriylpeä olen Vispin jarrukäskyn toteutuksesta. Tänään molemmilla ryhmätreenissä sattuneista syistä, ei ollut ihan meidän päivä lukuunottamatta Kujeen yllärikivoja takaakiertojen lukemisia ja Visan keppihakuisuuden hyötyjen toteamista (jälleen).

Kahden erilaisen ja eri kokoisen koiran ohjaaminen on kamalaa. Visa lukee ihan eri tavalla ohjausta/rataa ja osaa asioita potenssiin 20 enemmän kuin Kuje. Kun yritän viedä Turkista samalla systeemillä, tuloksena on ringittelyä ja toljotusta, että mitähän se matte mahtaa huitoa vastakkaisella ja piipittää. Jos taas ohjaan Noppaa kuten imbesilliä (joka se, kaikella hellyydellä sanottuna, hieman onkin), en ehdi mihinkään. Välimuoto olisi oikein mukava löytää, samalla voisin ottaa Visan viemiseen hieman enemmän liikkumista sekä vähemmän hifistelyä käsillä ja käskyillä. Saas nähdä mitä Heinolan kisoista tulee, miten ihmeessä moodaan itseni samoilla radoilla eri koirien manuaaleille?