Sä et nää koko kuvaa, tyttökulta tää ei oo pelkkää hubaa.

Siinä kohtaa kun saman katon alla asuvankin ihminen alkaa kysellä, koska päivitän blogia, on varmaan korkea aika edes yrittää raapustaa jotain... Johan tässä on tasan kuukausi oltu hiljaa. Pitäisi varmaan vaihtaa blogin asiasisältöä ja tyyliä kevyemmäksi, jotta en ottaisi sen päivittämisestä niin suurta tehtävää? Myös Canonin ulkoiluttaminen voisi edesauttaa päivitysintoa, mutta otapa tuossa pysyvässä sateessa jotain kuvia.. ei kun anteeksi, onhan outo valoilmiökin nähty muutamana päivänä!

Visan silmävamma parani onneksi ongelmitta ja kisaamaan päästiin karenssin loputtua. Valiokakun maku koetettiin häivyttää suusta, sillä yrittämällä sitä ei varmasti saada aikaiseksi.

Helsingissä käytiin toissa viikonloppuna kisaamassa 4 startin verran, HAU:n erilainen kisaformaatti teki päivästä mukavan lyhyen ja odotteluajat pysyivät tämmöiselle hätähousullekin sopivina - tosin taidettiin silti kisaseuran kanssa ehtiä tuskastua siihen pieneenkin odottamiseen. Kahdelta ensimmäiseltä radalta tehtiin nollat, toinen tuplanolla tälle syksylle. Hyppyrata levisi vähän joka kohdasta eikä tuntuma ollut hyvä, Visa oli perinteisesti ihme jäykän ja tunnottoman tuntuinen vietävä lyhyenkin kisatauon jälkeen. Ajassa jäätiin kärkeen 2 sekuntia, ihan saavuttamattomissa ei sekään siis ole jos rata olisi ollut sujuvampi. Agilityrata sen sijaan oli jo meidän perus kisasuoritus; pari huonompaa kaarta, pieni härö Visalta putken suun löytämiseksi, mutta muuten sujuvaa menoa. Kontaktit olivat erinomaiset, olin todella tyytyväinen! Mutta niillä menetettiin serti. Niinhän se vaan on (kellottaen Visankin kohdalla todettu), että stopin tekemällä menettää ilman odotuttamistakin puoli sekuntia per kontakti. Kärkeen jäätiin armottomat 3,5 sekuntia, mutta sertiin olisi riittänyt vähempikin. Vaan näistä on turha valittaa, kun tekee sen valinnan, että haluaa koiran tekevän suurimmassa osassa vuoden starteista selkeät stopit, pitää vaan olla niihin tyytyväinen!

Kaksi jälkimmäistä starttia kaatuivat pieniin virheisiin rytmissä ja ohjauksessa menon ollessa muuten oikein hyvää. Erityisen onnellinen olen hienosta keppien avokulman hakemisesta ja edelleen hyvistä kontakteista.

Tämän viikonlopun kisoihin oli isommat odotukset, valiokakku tuntui ihan mahdolliselta. Vaan dieetti jatkuu vielä määrittelemättömän ajan, sillä nyt oli oma asenne, viretilan hakeminen ja sitä kautta koko paketti olivat ihan levällään. On uskomatonta, miten paljon koko päivän rutiinit vaikuttavat (tai siis minä annan niiden vaikuttaa..) kisasuoritukseen. Tällä hetkellä pipo vaatii näköjään popituksen yksin autossa matkalla kisapaikalle ja oman kuplaamisen ilman mukana olevaa huoltojoukon edustajaa. Ikävän itsekästä, mutta näköjään välttämätöntä.. vaikka voihan syitä olla monta muutakin. Tuntuma koiraan oli huono eikä oikein mistään tullut mitään, jokaisen startin jälkeen oli keräiltävä itseään, että viitsin edes lähteä seuraavalle radalle..

Elämä tuntuisi olevan yhtä agilityä tällä hetkellä, viime viikonlopun viettäminen sohvan nurkassa livestreamista MM-kisoja seuraten ei ainakaan vähentänyt sitä fiilistä. Pitäisi melkeinpä tiirailla Lottoriviä taaksepäin, koska viimeksi ollaan treenattu jotakin muuta.. Treenitahti agilityssä on ollut 1-4 treeniä viikossa + mahdollinen kisapäivä, siinä saa jo melkein asua hallilla. Vastapainoksi ja palautteluksi onkin parempi sitten toteuttaa pitkiä ravilenkkejä kävellen tai juosten, metsässä tai ulkoilureiteillä. Visa on siitä kiitollinen treenattava, että se palauttaa itsensä hyvin ravaamalla suurimman osan kaikista lenkeistä. Silti hieman huolestuttaa sen kropan kunto, sillä jouduin perumaan yhden fysioterapia-ajan koulun haitatessa harrastamista ja väli venyy nyt hieman turhan pitkäksi, mutta siitä ei olekaan kuin kolme viikkoa seuraavaan hoitokertaan, tällä kertaa osteopaatilla.

Pieni tilannekatsaus meidän tekemisestä, palaan järkevämmällä tekstillä asiaan toisen kerran!

Yksi niistä hetkistä ja ajanjaksoista, joihin haluaisi palata..