maanantai 15. lokakuuta 2012

I don't mind spending everyday out on your corner in the pouring rain.

Viimeistä "vapaata" viikkoa viedään! Enää tämä viikko koulua (huimat 8 tuntia ja pari tenttiä..), syyslomaviikko osin töitä tehden ja sitten siirrytään hetkeksi jälleen leikkimään fysioterapeuttia 5 viikon harjoittelujakson muodossa. Voiko olla pahempaa saumaa harjoittelulle; juuri se hetki syksystä kun pimeys, kura, kosteus, kylmyys ja todennäköisesti räntäkin ottavat vallan. Turha kuvitellakaan näkevänsä viikolla päivänvaloa, saati lenkkeilevänsä valoisan aikaan arkisin. Syyskoomaa varten on toki varustauduttu vitamiinipurkkien populaatiolla, jaksaisi vaan vielä pitää kiinni paljosta liikunnasta ja oikeasta ruuasta niin eiköhän tästä selvitä. Harjoittelupaikka on onneksi tuttu ja ihan mukavakin, samassa osoitteessa olin kesätöissäkin.

Ammattikorkeakoulun tarjoillessa vapaa-aikaa varsin runsaasti, kiitos väljän lukujärjestyksen, lukuisten itsenäisten tehtävien ja etätyöpäivien (lue: vapaapäivä!), on päässyt tottumaan liian hyvälle. Kunhan auton käyttö saadaan soviteltua (eli käyn aamuyöllä viemässä S töihin tms.), on päivät mahdollista käyttää lenkkeilyyn eri maisemissa, treenaamiseen ja yleiseen lorvimiseen. Myönnän jälkimmäisen olevan hallitsevassa asemassa, mutta ollaan me oltu reippaitakin, niin tänä syksynä kuin aiemminkin. Kukapa nyt ei käyttäisi hyödyksi paria tyhjää aamutuntia, vapaata aamu- tai iltapäivää, puhumattakaan kokonaisesta etäpäivästä - aina on aikaa agilitylle tai lenkille mieluisassa metsässä.
Ei ole yksi eikä kaksi aamua, kun ollaan vääntäydytty hallille keräämään jälleen yksi kuutio hiekkaa kotiin kannettavaksi, hakkaamaan päätä seinään yksin treenaamisen vähemmän valoisia puolia huomaten ja aika usein hymyiltykin treenien jälkeen. Siinä kohtaa kun istut yhdeksältä aamukahvipöytään, koira sohvan nurkassa tyytyväisenä tuhisten, takana on puolentoista tunnin lenkki ja edistystä tuottanut kivituhkapaini esteiden seassa, ei voi olla kuin tyytyväinen. Etenkin jos yhtälö on toteutettu sunnuntaiaamuna muiden nukkuessa tai kuvioon on sisältynyt vesi- tai räntäsade vaakatasossa, ai että silloin oli voittajaolo.

Eräs vallan sateinen sunnuntaiaamu klo 9.00, keppitreeni tehtynä.


Viime viikolla käytiin hallilla kahdesti, maanantaina keskenämme treenaamassa rataa ja torstaina ryhmätreeneissä valssiteemalla tekniikkapainotteisemmin. Tänään käytiin päivällä tekemässä ohjaustekniikoita ja esteosaamista. Kaikki tuntuu sujuvan hyvin, missään ohjauksessa ei ole mitään ylitsepääsemättömän hankalaa ja Vispi tuntuu hyvältä viedä. Kontaktit ja kepit ovat erinomaisessa kuosissa, etenkin puomi on nyt ollut pitkän aikaa aivan loistava ja minä olen ollut kehittämättä kriisejä kepeistä (jännästi sujuu ihan mitkä kulmat ja lähestymiset tahansa..). Pitäisi videoida meidän menoa treeneissä joskus, näkisi itsekin näyttääkö se yhtä hyvältä kuin tuntuu!
Onnistuminen kisoissa on mitä ilmeisimmin minun piponi pitävyydestä kiinni... Vielä ensi lauantaina yritetään valiokakkua, sitten se saa luvan olla ja jäädään kisatauolle kevättalveen saakka.

Viikonloppuna Pitko isäntänsä kanssa kävivät reissun Pohjanmaalla, minä jäin taputtelemaan hankeharjoittelun projektin päätösseminaarin myötä valmiiksi ja lisäksi Mino tuli viikonloppuhoitoon. Jostain syystä Minoa ei haluttu kiusata yhdistelmällä Pitko ja Pohjanmaan reissu, mummoshelteillä pitää säilyttää edes hitunen mielenrauhaa..
Tämän päivän säätä kun katsoo, oli hyvä veto käydä lauantaina ja sunnuntaina ulkoilemassa hyvässä, jopa aurinkoisessa syksyisessä metsässä yhteensä 30 kilometriä. Tällä viikolla voikin keskittyä juoksemaan päivän liikunta-annokset ja palaamaan äkkiä sisälle kurjaa säätä pakoon...
Minoa lellittiin ruualla ja rapsutuksilla, sillä on äänenkäyttöä lukuun ottamatta varsin vapaat säännöt meillä nykyään.. Saa lukea aamun lehteä sylissä kunhan pöydässä on enää vain kahvia, nukkua sängyssä ja nuolla lautaset. Turkisterapia tuli jälleen tarpeeseen, vaikka kieltämättä myös Minon hankalammat puolet arjessa muistuivat mieleen. On se silti niin huippu Maknusti.

Canon pääsi ulkoilemaan, tosin sinä pilvisempänä päivänä eikä käyttäjäkään ollut ihan terässä..










4 kommenttia:

  1. Luulin jo, että olet parantunut, mutta sitten luin kohdan lupa nukkua sängyssä ja järkytyin. (Lauseen loppua ei pysty edes toistamaan.)

    Ja mitä siihen valon näkemiseen tulee, niin nauti nyt kun voit, seuraavat sata vuotta oletkin sitten aina sisällä valosaan aikaan. Ihan kivoilta ne syyskelit näyttää ikkunastakin.

    VastaaPoista
  2. Mutta olihan mussa jo toivon pilkahdus nähtävissä! Mummoturkiksilla vaan on erioikeuksia..

    Yritän kovasti nauttia valosta, tietäen kohtaloni..

    VastaaPoista
  3. Sen kerran kun Maknusti tulee sänkyyn nukkumaan, se SAA tulla ja ite nukutaan vaikka poikittain :D <3

    VastaaPoista