Ei joka päivä oo pelkkää shamppanjaa ja ei oo koskaa helppoo ku tsempataa.

Taisi olla silkkaa tuuria onnistumiset Kouvolan kisoissa. Kenties se kotiin unohtunut Inovin pohjallinen oli ratkaiseva onnenamuletti, pitänee kokeilla seuraavissa kisoissa jättää tahallaan ensimmäiseltä radalta toisesta jalasta pohjallinen kokonaan pois ja lopuille laittaa tilalle Salomonin pohjallinen... Kaikkea pitää kokeilla hei!
Oman seuran kisat viime viikonloppuna eivät tosiaan sujuneet mainittavasti paremmin kuin Janakkalan ikävällä pohjalla perustellut surkeat startit. Esteosaamisessa oli suurimmat ongelmat, mikä takasi minulle huolellisen hajotuksen tunteen - taas kepit rikki ja kaupan päälle vielä pituuden osaamattomuus sekä rimaroiskintaa. Tosiasiassa syy virheisiin taitaa olla ihan vain minun korvieni välissä, vaikka kuinka väitänkin kasanneeni itseni yhtä hyvin kotikisoissa kuin Kouvolassakin.

Räkä poskella SM-hyppärillä.

Eilen käytiin treenaamassa kahteen otteeseen agilityä, eikä kisoissa nähdyistä ongelmista ollut tietenkään tietoakaan. Lähes yrittämällä yritin saada Vispin tekemään virhettä kepeillä, niillä ihanilla kisahosumisillanikin, mutta ei, kelpie ei mokaa.. Treeniseura onneksi laittoi pisteen virheenhakemiselle vielä hyvän sään aikana, minulta kun tuppaa keppiahdistuksessa unohtumaan, että ne treeneissä väkisin haetut virheet eivät onnistuneista (opettavista?) korjauksista huolimatta lisää oikeiden toistojen todennäköisyyttä kisoissa. "Tyydytään" siis palkkaamaan niitä onnistuneita toistoja, kun muitakaan ei saada aikaiseksi koiralle reiluilla keinoilla. Jos joku ei vielä ole huomannut, olen tiivistänyt kaiken ongelmankehittelyn osaamiseni ja turhauman käsitellyn taidottomuuteni Visan keppeihin, esteeseen, joka sille on ainakin leikisti parhaiten opetettu, mutta jolla silti voi tulla virheitä. Jännä sinänsä, onhan agility kuitenkin niin kovin tasainen, helposti ennakoitava ja riskitön laji etenkin kelpien vauhdin kanssa...
Eiliset treenit sujuivat molemmat oikein hyvin, Lottorivin merkintöihin päätyi enimmäkseen vain plussaa. Etenkin iltapäivän ratatreenistä jäi hyvä mieli; rata itsessään oli monipuolinen ja menevä, ja sen suorittaminen saatiin sujumaan hämmentävän hyvin!

Syksy tuntuu olevan täällä, monella tapaa. Treeneihin on pakko ottaa mukaan useampi pitkähihainen eikä capreilla enää ole oikein asiaa lenkille, ainakaan iltamyöhällä. Aamuisin on niin masentavan pimeää ja iltaisin täytyy alkaa miettiä, kuinka myöhään voi mihinkin mennä lenkille, ettei pimeä yllätä. Kesän työt alkavat olla paketissa, enää yksi päivä varastolla ja ensi maanantaina alkaakin jo koulu. Kuukauden pesti fysioterapeutin sijaisena piristi kummasti kesätyöputkea ja antoi potkua opiskeluihin, sekä tuotti cv:seen mukavan lisän. Mutta silti reipastuminen harjoittelupaikan hakemisen ja opinnäytetyön käynnistämisen suhteen on näin aikaansaamattomalle ihmiselle kovin tuskallista...