I will never win this game without you.

Olen koettanut selostaa, kuinka meidän agilityssä on vielä rutkasti korjattavaa ja tehtävää, ennen kuin välineet sitä voivat parantaa. Mutta kun kesästä asti palvelleet Salomonin Speedcrossit (suosittelen niitäkin!) alkoivat olla loppuunjuostut ja muitakin kenkiä oli hankittava, päätin pistää elämän risaiseksi ja sortua. Nyt olen juossut 4 treeniä kahdella koiralla Inov8 X-talonit jalassa (kiitos vaan isälle joululahjasta!) ja kieltämättä ne ovat mahdottoman hyvät, innolla odotan erilaisille alustoille pääsyä!

Koirien kanssa ollaan puuhailtu aika hyvällä sykkeellä ja kunto-osuuskin kohtuullisessa kunnossa. Kujeen agility nyt soljuu omalla painollaan, pitäisi käydä hakemassa vielä yksi nolla kolmosiin nousuun... Ei mahdoton ajatus onneksi, ensi vuonna koetetaan. Tokon osalta Kuje on keskittynyt lähinnä metalliin, jonka onnistuin eräs kärsimätön ilta lähes pilaamaan, vaan nyt on jo edistystä näkyvissä.

Visa on tokoillut laajemmalla skaalalla. Yksittäin ja pareissa liikkeet sujuvat, mutta olen mahdottoman arka tekemään kestoa, siinähän voi vaikka vire laskea ja tulla virheitä... Tämä asenne heijastuu hienosti koiraankin, etenkin kun menen kokeenomaisessa liikeputkessa ihan kipsiin. Hurvittelua ja sosiaalista palkkausta vaan, pitäisi olla rohkeampi.
Agility tuntuu edelleen oikein hyvälle, eikä mitään isoja kriisejä olla kehitelty. Kovasti yritin tehdä ongelmaa Visan hyppäämisestä niistoissa ja takaakierroissa, joissa valssilla pitäisi saada koira korjaamaan hyppylinjansa, mutta onneksi kyseisessä treenissä oli S mukana. Järjen ääni lajin ulkopuolelta sai minut tajuamaan, ettei inttämäni teoria ollutkaan ehkä kaikkein fiksuin, joten jätämme moisen murheen sikseen ja keskitymme isompiin, todellisiin haasteisiin - niitä riittää ennen kymmenyksien halkomista! :)
Jäin miettimään Visan esineruudun tilaa ja päädyin tekemään vielä pari treeniä. Koiraparan ajatus koko ruudusta oli aivan väärä; epäreiluilla ja epäselvillä kriteereillä luodussa paineessa on hankala pitää nenä auki ja itseluottamus korkealla. Koska ongelma oli tuttu aiemmilta vuosilta (mitään en ole oppinut...), tiesin keinot käydä sen kimppuun. Jo yhden treenin aikana saatiin se tuttu, määrätietoinen maastokonekelpie esille. Lumi päätti sataa maahan heti seuraavana päivänä viimeisestä treenistä, mutta eipä se loska edelliselläkään korjausrupeamalla haitannut tahtia. Joululoman tullen pitäisi riittää aikaa mennä valoisalla metsiin, esinekuuri tiedossa!

Kuten kuvista näkyy, Visalla on ilmeisesti sinkin puutetta. Loppukesästä huomasin säilyttäneeni energiaruokaa kovin nerokkaasti keittiössä, valoisalla paikalla sillä seurauksella, että pohjalta nappulat olivat pilaantuneet. Visa oireili löysää vatsaa tuolloin, todennäköisesti ne ylemmätkään nappulat eivät kovin kuosissa olleet. Vaihdoin ruokaa pariinkin otteeseen ja sen seurauksena Vispin suolisto ei pysynytkään mukana muutoksissa. Nyt kun suolisto tuntuu tasaantuneen ja kykenevän imeyttämään ruuan kunnolla, pyritään sinkkilisän ja muiden vitamiinihässäköiden kanssa koettaa saada parannus tilanteeseen ja pelata mahdollisimman paljon raa-an ruuan voimalla. Kuivamuonavalinnan kanssa väännän vieläkin, miten lähes saman sisällön ruoka aiheuttaa hieman kevyempänä versiona gluteenioireita Visan kehoon... Fysioterapeutti vahvistakoon parin viikon päästä epäilyni tämän(kin) nappulan sopimattomuudesta.

Pohjanmaalla käydessä nautittiin pakkasaamupäivän näkymistä.

Tämän vuoden kisat on kisattu. Tupla jäi metsästettäväksi ensi vuoden puolelle, mutta en ole siitä vielä kovin huolissani. Ja toisaalta, jos sinne arvokisoihin on mitään järkeä mennä yrittämään niihin tavoitteisiin, joita olen asettanut hiljaa päässäni, ei yksi tuplanolla voi olla kompastuskivi, sen verran hyvään yhteistyöhön tulisi kyetä useammin kuin kerran tuurin saattelemana. Nyt olen osannut nauttia matkasta, toivottavasti sama motivaatio ja ilo kantaa kesään saakka!