One's destination is never a place but rather a new way of looking at things.

Ihan joka päivä ei muista olla iloinen siitä, että omistaa koiria. Joku voisi luulla, että niinä vuoden kamalimpina sade-, myrskyämis-, pakkas- ja loskasoosipäivinä olisi kurjaa, mutta siihen on jo 11 vuodessa tottunut. Samoin ajoittaiset suoliston vähemmän edustavat tuotokset ovat valitettavaa peruskuraa koiranomistamisen uralla. Kujeen vatsaongelma tuntui sappioksennuksien aikaan kurjalta, vaan sitä ei voi verrata läheskään pahimpiin hoidon aikaisin puklauksiin. Voin kertoa, että hyvin mahalaukussa muhinut kala- tai lihavelli vatsahappojen siivittämänä ei ulos tullessaan ole vielä löytänyt voittajaansa hajussa... Vaan vieläkään en ole oppinut, että lakanoita EI vaihdeta samana päivänä kun Kuje saa Visan rustoluun kovimman kohdan kalutakseen, jotta hampaat pysyvät kunnossa. Ellen julmasti pidä Kuukulaa häkissä koko yötä, saa jossain vaiheessa iltaa tai yötä siivota limat sängystään ja vaihtaa lakanat.

Tuhmaturkis haukkuilmaisee. Kuva Minna Uurainen.

Kujetta voidaan kiittää myös auton kevythäkin uusiutuvuudesta. Edellinen häkki koki tiensä pään sheltin hampaiden saattelemana, tämä nykyinen kesti pitkään ennen ensimmäistä repeämäänsä. Kun paikaksi laitettiin suloinen farkkusydän, Kuje jätti verkon rauhaan ja sovelsi uuden tavan osoittaa mieltään muiden treenaamaan pääsyä kohtaan. Lassiehan kiipeää lähes koko takapenkin pituisen häkin päälle ja räyhää sieltä! Kuje kun ei ole erityisen motorisesti lahjakas, haluaisin nähdä tämän akropatian... Tämä hattuhyllytemppu olisi ollut ihan harmiton, ellei siihen olisi liittynyt häkin repimistä. Kuje on jokaisen häkkimatsinsa seurauksena saanut kirsun päällisen ruvelle. Kun sheltti päättää repiä häkin verkkoa ja vetoketjua päästäkseen ulos, on reikä kirsussa siinä määrin suuri, että sillä sotkee tehokkaasti mukavan kokoisen siivun auton katon verhoilua siellä häkin päällä keikkuessa... Kyllä, minä ja etenkin Sami kiittää. Audin tie käy sisäpesuun loppuviikosta. Tuhmat turkikset eivät saa joululahjoja, vaan porttikiellon treeneihin ilman avustajaa joka pitelee arvon hirmupetoa kaukana auton verhoilusta ja kevythäkistä.

Visa puolestaan kerää pisteitä olemalla mitä vaivattomin arkikoira. Se on aina ollut helppo, pennusta saakka, mutta nyt aikuisena Keesi lähentelee joskus ajatusten lukijaa tai vähintään oikeaa kättäni. Kun Vispi joskus tulee pappakoiran ikään, sille ei varmaan tarvitse enää puhuakaan ja silti ymmärrys pelaa.

Pieni totinen Vis <3

Kaikkein tarpeellisinta on Visan osaama luopuminen, johon luotan 98 prosenttisesti: Vispi tulee kertomaan minulle nähdessään jotakin eläimistä autoihin. Minokin osaa tulla kertomaan hiekkatietä kävellessä lähestyvästä autosta kuullessaan sen äänen selän takaa, vaan Visa vetää kätevyydessään vielä vähän pidemmän korren. Aamuinen lehdenhaku eteisestä on arkisin apukeino ja aina yhtä hauska kelpien mielestä.
Viimeksi tänään en jaksanut luottaa koiran olevan tosissaan, kun se kipitti häntä tötteröllä kertomaan näkemästään. Vaan niin sieltä pimeästä metsästä erottui 3 heijastinloimitettua hevosta ratsastajineen! Visa on luopunut jopa 15 metrin päässä seisseestä hirvestä, mokoma kaupunkikoira. Nykyisin luonnoneläimistä luopuminen omatoimisesti on haastavampaa, kiitos syksyisten kanalinnustusten... Kelpien monitoimikoiraominaisuus on laajentunut myös metsästykseen; vaihtelevalla menestyksellä Vispi etsii, "seisoo", ajaa lentoon ja haukkuu puuhun kanalintuja. Yhtäkään saalista ei olla saatu (kröhöm haulikon haltijalle..), vaan mitä hauskimpia tilanteita sitäkin enemmän, kun kelpie kovin topakkana etsii liian kimeästä haukusta karanneen metson kerta toisensa jälkeen, myös puusta. Onneksi Visa kohtuuhyvin erottelee, koska saa "metsästää" ja koska ollaan kaupunkimetsissä siivosti lenkillä - tosin silloinkin pitää linnut vähintään osoittaa minulle.