Jos et huijaa, et salee haluu oikeesti voittaa.

Ei riemulla rajaa kun on päästään vajaa! En ainakaan minä ollut asialla, kun lämmittelylenkillä joku löysi nuljuvan lumisen polun jälkeen kaistaleen sulaa metsää ja teki varsahyppykierroksen mättäillä. Onneksi sain kaksi karvahaalaria kaveriksi ryntäilemään, ei hullun tarvitse olla yksin :) Maastokausi here we come!

Kujeen lääkitys saatiin kohdalleen, Omeprazol piti suolahapot kurissa, Antepsin suojasi ja antibiootit vielä koettivat taata tulehduksen taltuttamista. Tietoa mahaosaston voinnista ei voida arvioida kuin kliinisesti tässä vaiheessa, nyt jäivät Omeprazolit pois ja katsotaan kuinka Kujeen kuosi muuttuu. Tämän muutaman viikon lääkityksen ajan Kuikkis on ollut mitä touhukkain eläin, toki setämäiseen tyyliinsä - kovin rasittavan iloinen ja osallistuva :) Eilen unohdin ottaa treeneihin Antepsinin mukaan ja kahdesta huonosta vaihtoehdosta taisin valita sen huonomman (ruuan antamisen ilman suojaa), sillä yöllä Kujeen olo repsahti oksennukseksi ja aamun muumeiluksi. Katsotaan, mihin suuntaan mennään...

Tänään on silti juhlan päivä, Kuukulainen on kerryttänyt setämiehen vuosirenkaat, kokonaista 6 vuotta! Näin huolen ja vähän murheenkin alla voin oikeasti sanoa toivovani vielä montamontamonta vuotta tämän mahdottoman hienon karvanopan kanssa. Vaikka harrastuksissa Kuje on tuomittu olemaan ikuinen kakkonen (ohjaajalle piiskaa), on se terapiakoira parhaimmillaan. Ei ole päivää, ettei Kuuska saisi minua hymyilemään hömpötyksellään ja olemuksellaan. On Kujeen syytä, että aika pitkästi joudun hakemaan, jos vielä sheltin joskus hankin - Kuje on asettanut "shelttien kriteeririman" kovin korkealle, tästä on paha laittaa paremmaksi. Minulle on olemassa koiria ja Koiria, Kuje sijoittuu epäilemättä noista jälkimmäiseen kategoriaan. Jos minulle tarjoutuisi tilaisuus ottaa samanmoinen toinen turkiseläin, en harkitsisi hetkeäkään tarttua tilaisuuteen. Onnea Puuhkuni!

Maaliskuun viimeinen viikonloppu oli varattu Turku Tourille. Isän ajaessa Päijännettä ympäri motocrosspyörällä (ja komeasti maaliin päästen!) minulle tarjoutui tilaisuus ryöstää Tiguan menopeliksi. Pikavisiitin aikana ehdittiin parannella maailmaa, kokea vauhdin hurmaa kelpievetoisessa tasamaan syöksylaskussa pitkin peltoja, nähdä monen monta kelpietä ja vierailla hakutreeneissä kepeän 6kk tauon jälkeen. Vispolainen nautti ajastaan kelpieseurassa, Kuukula tykkäsi lähinnä Charles-karitsasta ja hakutreenit sujuivat taukoon nähden mitä mahtavimmin. Se on vaan Turun hyvä karma ;) Kiitokset että saatiin käydä vieraisilla kumpaisessakin kelpietaloudessa!

Viime viikolla kun töihin ei päässyt, treenattiin kolmen päivän putki agilityä Visan kanssa ja vielä sunnuntaina kerta kiellon päälle. Teknisiä asioita tahkotessa ja parin huonofiiliksisen treenin seurauksena (oletan) Visa oli turhan ajattelevainen ja nöyrä agilityssä. En uskonut olevani niin etevä, että saan paineistumisen myös agilityradalle, mutta minkäs sitä ihminen lahjakkuudellensa mahtaa... No, ongelma taltutettiin sopivammalla treenillä, mutta edelleen eilisissäkin agilitytreeneissä Visa hienojen suoritusten jälkeen on palkatessa kovin kuuntelevainen minun mielentilalleni: "Olihan koira hyvä, tykkäsihän ohjaaja, kelpasihan varmasti?". Raastavaa kiltteyttä sanoisinko.

Agilityjen ohessa on tehty tottiksen palasia. Seuruun paikka on parantunut ajoittain jopa erinomaiseksi ja vireen säätelyssä ollaan kehitytty. Kaikkein surkeimpien agilitytreenin jälkeen sain kasattua itseni jäähdyttelylenkin aikana niin hyvin, että Vispi teki suorastaan silmiä hivelevän hienoa työskentelyä - etenkin eteenmenon jälkeen, kun palkkana oli tyhjä muovirasia :D On se muulloinkin ollut ihan näppärä.

Viime viikonloppu lenkkeiltiin todella ahkerasti täydellä miehityksellä ja perjantaina Minokin pääsi mukaan jäälle. Jäälenkkeilyt olivatkin siinä tälle vuodelle, nyt sinnitellään jotenkin suliin metsäreitteihin... Visan kanssa avattiin tällä viikolla pyöräilykausi, juoksulenkitkin voisi aloittaa lähipäivinä mikäli räntää ei enää puskisi lisää.

Viime viikon agilitytreeneissä oli meille ensimmäistä kertaa ikinä (ohhoh) kisatreenit: kolme suoritusta, virheestä ulos ja uutta yritystä odottamaan. Ei ihan putkeen mennyt se harjoitus, sillä kisoista tutut ongelmat tulivat esille. Minä hosun, olen huolimaton ja epämääräinen - eli en treenaa kuten kisaan. Siinäpä palaa purtavaksi. Oli puhetta siitä, miten ratkotaan näitä perisyntejä kisatilanteissa ja miten kuuluisi treenata ja kisata. Minulla on paha tapa treeneissä olla ylitarkka koiran suorituksista ja luistaa omistani luottaen uusintmahdollisuuteen ja palkkaukseen, en saa kunnon sutinavaihdetta päälle ja koirakin liikkuu eri rytmillä kuin kisoissa, joihin se kaivaa jonkun turbovaihteen silmään. Kuukausi on kulunut edellisestä kisasta, sunnuntaina kokeillaan Kouvolan karmaa...