On käytävä pilvissä, jotta voi paiskautua takaisin mutakuoppaan.

Tämä on ensimmäinen blogipäivitys pitkästä aikaa OMALTA koneelta! 5 vuotta vaihtelevalla menestyksellä (lähinnä nopeudella...) toiminut Amilo eläkkeelle, kun pöydälle lätkäistiin Asus. :)

Kuukausi vierähti aivan yllärinopeasti. Suurena syyllisenä ajan kuluun on luultavasti minun vihdoin saamani työpaikka! Haittaa harrastuksia, mutta rahoituspuoli hoituu huomattavasti kivuttomammin. Ihana fiilis kun kaikki on nyt hyvin: on tärkeä ihminen, koulu, työ, kämppä, koirat terveitä. Sanoisinko itseäni onnelliseksi.

Kun vihdoin sain postista canicross-vyön ja vetoliinan, alkoivat ne kaikkien valittamat helteet. Kyllä, minäkin valitan. Saa olla lämmintä, mutta eihän tässä ole jaksanut viimeiseen kuukauteen tehdä mitään kunnolla kun jo paikallaan ollessa hikoiluttaa! Lenkkeillä pitäisi ilta- tai aamuviileällä, vaan mitenkäs teet sen, kun olet töissä 22-06 ja lämpötila on vuoron molemmin puolin 22 astetta... No, lämpökestävyyttä on silti koeteltu juoksemalla (tosin hieman harvemmin ja mieluusti vesistöjen lähellä) ja etenkin pitkillä kävelyillä.

Tein huiman vedon ja uskalsin ilmoittaa Visan ensimmäiseen jälkikokeeseen. Koesääntöjä en tietenkään ole vielä suotta lukenut, mutta treenattu ollaan. Janat ovat kehittyneet sanoisinko mainioiksi! Sopivassa suhteessa pellolla julmailua kulmista ja tarkkuudesta (olosuhdetreeniä tässäkin; 28 astetta lämpöä, reilun tunnin lenkin ja janatreenin jälkeen laitetaan koira ajamaan jotain 800 askelta aurinkoisella pellolla), ja metsässä itsevarmuutta liinan mitan päässä ajaen ovat saaneet Vispin aika kivaan pakettiin. Keppejä hajustan hyvin heikosti, pitämällä muutamia minuutteja kädessä, mikä on välillä aiheuttanut virheitä: koira ajaa jälkeä kepin päälle saakka ja alkaa vasta sitten työstää esineen hajua... No, hyvä että huomaa vaikkakin myöhässä. Motivaatio itse jäljestykseenkin on kuosissa eikä häiriötreenejä tarvitse järjestää, kun vakiopusikon citykettu niitä meille tuottaa ihan ilmaiseksi. Eräässä treenissä kettu seisoi täsmälleen janalla ja lähti liikenteeseen vasta kun nenä maassa nuuskaava koira oli 5 metrin päässä... Visa ei liikkeeseen reagoinut, mutta hajusta nenän nostamiseen piti puuttua. Yksi huomautus ja heti oltiin takaisin jälkimoodissa, fiksu piski.

Esineruudussa on ollut niin ikään hienoja suorituksia, välillä tosin ilmassa pientä juoksemisen makua ja kertaalleen kuuma lenkin ja runsaalla ruualla palkatun jäljen jälkeen jouduttiin keskustelemaan työmoraalista. Yleisesti kuitenkin tosi mahtavia etsintöjä!

Tottiksessa oli alkuun vireen kanssa taas tekemistä. Mutta kun unohdettiin helletreenit, etsittiin nälkävaihde ja vaihdettiin kuivat nappulat parempaan evääseen, alkoi koirasta löytyä se oikea vaihde. Kokonaisuutta olen tehnyt aika paljon, teknisiä virheitä Visa ei ole tehnyt. Fiilistä ja viimeistelyjä... Ja vierailla kentillä eteenmenoja, vaikka niitä on tehtykin. Visa on vetänyt seuraamisesta vaan ikävästi jumiin ja fysioterapeuttiaika on vasta kilpailun jälkeen. :(

Agilityä ollaan tehty ahkeraan, melkeinpä joka viikko kahdesti. Hyvältä se alkaakin tuntua ja kontaktit toimivat treeneissä sekä kisoissakin kelvollisesti. Huiput ne eivät ole (kuten eräiden shelttiveljesten, wauh!), mutta ihan riittävät. Ilmoitin fiksuna koirani hyppyradoille, vaikka sillä on jo nolla sieltä... Kouvolan kisoissa agilityradalla tuli pelkäämäni rima alas ja hyppyradalta sitten saavutettiin tietenkin nollavoitto... Mutta mikä fiilis, aivan mahtava flow-rata!! Tuntui suorastaan Agilityltä, ja vieläpä kisoissa. :)) Järvenpään kilpailuissa piti sitten tipahtaa takaisin tutuksi tulleeseen mutakuoppaan pilvistä keikkumasta. Agilityradalla sohlattiin, mutta kontaktit olivat ihan kivat. Hyppyradalla oli mahdollisuuksia hifistellä, joten kun tulospainetta ei ollut, päätin kokeilla riskillä. Niinpä prässäsin koiran kepeiltä etenemään hoputtamalla ulos liian aikaisin ja jatkoin rataa ruman okserin roiskaisun jälkeen... Juuri näinhän onkin ovelaa toimia, kun vasta ollaan saatu lopetusongelma kuosiin. Toivoa sopii, että koira ei oppinut tästä mitään. :/

Koirat ovat uineet kuin hullut. Visa on kehittänyt hieman vähemmän ergonomisen hyppytyylin itselleen, otin siitä videomateriaalia, laitan näytille jahka kerkiän. Jätkä huitoo täydestä vauhdista 3m laakahypyn naama krokotiilinvirheessä, välillä sukeltaen lyhyemmistä hypyistä... Kuje sentä jarruttaa ennen loikkaansa.

Ilmeisesti laiturilla kekkulointi kulutti Kujeen tassuihin nirhamat, minkä vuoksi Mino käväisi kokeilemassa meidän osoitteen arkea. Maknu on niin suloinen ja hupsun iloinen, mutta arki Visan kaverina ei ollut yhtä mutkatonta kuin Kuikkiksen kanssa. Minoa ahdistaa kulkea vapaana lenkillä ohituksissa Visan vieressä jne. Niinpä hyvin nopsaan sheltit palasivat aiempaan asetelmaan.

Kaikenkaikkiaan meille kuuluu hyvää, koko kahden ihmisen ja kahden koiran liigalle. Odotan innolla ja vähän kauhullakin koulun alkua...