TURKU TOURING alkoi tiistaina. Aamusta ensin lenkkeiltiin koko lauma minulle uusissa maisemissa Vierumäellä, reiteillä joita osaavat turistitkin seurata ja mitä tekee eräjorma Lotta... Eksyy ennen kuin on päässyt edes metsään. Mutta se kyltti oli oikeasti hämäävä! :P Metsässä suunnisteltiin omia reittejä.
Matkaan kohti Turkua lähdettiin miesvoittoisella kokoonpanolla, Mino jäi suosiolla kotiin mielenterveydellisistä syistä. ;) Perille päästyä treffattiin Visan kasvattajaa ja siskolaumaa (3 neitoa oli paikalla). Samalta näytti meno ja kokosuhteet kuin edelliselläkin kerralla. Visa keskittyi melkeinpä enemmän ihmisten luona hengailuun ja ruuan kärkkymiseen kuin siskojen kanssa leikkimiseen.
Loppuilta vietettiin (keskustaseikkailun jälkeen...) mainiossa majoituskohteessamme. ;)
KESKIVIIKKONA otettiin aamusta kuvia ja shoppasin kelpielle toisen ketjupannan, kevyemmän tällä kertaa. Sitten suunta kohti rannikkoa, toisen kelpieklaanin luo. Visa pääsi ensimmäistä kertaa tapaamaan lampaita paimennusyrityksen merkeissä! Ensin ei Vispiä innostanut moiset elikot, apukoiran jahtaaminen ja lampaanpapanoiden mussutus oli paljon mukavampaa. Toisella laitumella alkoi jonkinlaisia lammasajatuksia syntyä pienen koirapojan päässä, kerrankin joku totteli kun kelpie käskee! Seuraavaa kertaa odotellessa, ei tiedä vaan koska semmoinen mahtaa olla...
Illalla vierailtiin uutuuttaan kiiltävässä hallissa treenejä seuraamassa, olisi se vaan niin mukava tuollainen treenipaikka kotikonnuillakin. Kyllä kelpaa! Visa tottisteli perussettiä hallin viereisellä hiekkakentällä, ihan mukavaa touhua. Seuraaminen vaan pohdituttaa minua edelleen.
TORSTAINA säätä uhmaten kierrettiin heti aamusta lenkki ihanassa metsässä ennen kuin kiirehdittiin lähtemään kohti kotia. Me kiitämme oikein paljon Emiliaa mukavasta seurasta ja yösijasta!
Kotona ei kauaa ehditty sammaloitua automatkan jälkeen, vaan lähdettiin hakutreeneihin. Ensimmäisellä kierroksella Visa teki tallaamattomalle alueelle (yksi koira kävi siellä ennen V:tä) hajunnoston, joka meni metsään kun ohjaaja tumpeloi, ilma oli raskas jne jne - selityksiä riittää. Päästin liian aikaisin, jolloin V meni edellisen koiran maalimiehen jäljille ja jouduttiin uusimaan. Lisäksi kaksi haamua n. 10x50 kaistaleille, eteni suoraan.
Toisella kierroksella ensimmäiselle kaistaleelle haamu, toiselle hyvin vähäinen haamu ja kolmas valmiina. Kaikki maalimiehet kiersivät kaistaleen sivurajaa pitkin alueelle, jotta V ei menisi hajuvanassa. Ensimmäinen ok, toista haamua V ei ilmeisesti nähnyt mutta lähti silti suoraan. Kolmannella V lähti suoraan muutaman metrin, jonka jälkeen bongasi jäljen ja eteni sitä pitkin maalimiehelle...
Kiitos treeniseuralle!
Nyt nämä ongelmat sitten alkoivat, pitkään menikin ilman. V on pyrkinyt jo aiemmin tuuli-ilmaisuissa ottamaan maan läheltä hajuja, mutta tämä meni jo törkeyden puolelle. Voihan kura, pitää kehittää jotain järkevää... Pohdin, että josko maalimiehen mennessä piiloon alueella kävelisi useampi ihminen ristiin rastiin ja maalimies vain tipahtaisi piiloon kesken tallomisen, jotta ei olisi yhtään tuoreempaa hajua missään kohtaa. Pohditaan ja ideoita otetaan vastaan!
Kotipihan parkkipaikalla Visa teki vesilätäkkötottista, eli opeteltiin laittamaan takamus ja kyynärät siihen ällöttäväänkin maahan kun käsketään.
Sitten ohjaaja kirmasi kodin kautta vetämään agilitytreenejä, nyt olisi koulutusohjaajakortin harjoituskerrat täynnä, weppee!
PERJANTAINA iltapäivällä Visa ajoi n. 300 askelisen jäljen vaihtelevan pituisessa (10-40cm) ja kosteassa heinäpellossa, joka vanhentui 40 minuuttia. Matkalle mahtui 5 kulmaa (o v v o v), paljon mutkittelua (osa oikeinkin tiuhaa), muutama tyhjä pätkä (4-6 askelta) ja mutaisen ojan ylitys ja samalla maastopohjan vaihdos.
Ei voi olla kuin ylpeä Vispilästä! Paalu ok, ajoi koko jäljen hämmästyttävän rauhallisesti, jopa verkkaisesti. Ei kylläkään laiskotellut ollenkaan, koko ajan teki töitä mutta todella tarkasti ja hitaasti edeten, taisi vanhentaminen tehdä tehtävänsä. Kulmat meni kuin juna, yhdessä tarkisti eteenpäin pään mitan verran. Mutkittelussa ei ongelmaa, tyhjät hienosti. Ojan ylityksessä ei tarkistanut jokaista askelta (eihän pikku prinssi voi jäädä mutaiseen ojaan seisoskelemaan suotta!), mutta meni täsmällisesti jälkeä pitkin eikä maapohjan vaihdosta huomannut ajamisesta mitenkään. Oikein hieno koira!
Tottista mummolan pihassa ja maneesilla, missä pääsi myös hubailemaan muutaman agilityesteen. Putkiin on jo imu, kepeillä ohjaaja takkuaa.
Mutta lassiet, nehän repesivät riemusta päästessään agilityradalle! Kolme lyhyttä radanpätkää tehtiin ajatuksena noin yleensä näyttää esteet shelteille huomista epävirallista kisaa ajatellen. Ei riemulla rajaa, mutta aivot jäi vähän narikkaan. Ohjaajalta loppuu kunto ja homma ihan ruosteessa, eihän sitä ehdi joka paikkaan jos saattaa koiraa liikaa.
Huhhuh, olipa kirjoitettavaa. Kerrankin mulla oli elämä, kiire ja tekemistä, pelottavaa! :D "Onneksi" palaamme jälleen normaaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti