Olo hyvä tai paha, sen määrää täällä maha.

Seuraamissani koirablogeissa kirjoittajat ovat kertoneet näkemyksiään ruokinnasta, joten en minäkään voi olla ihan hiljaa aiheesta. Olen aiemminkin varmasti aihetta valoittanut, mutta teen sen uudelleen. Koska tästä postauksesta ei tule tieteellinen, järkevä tai analyyttinen (eikä se varmasti saa hillittömästi kommentteja), kannattaa lukaista muun muassa tämä ja tämä kirjoitus.

Meillä koirien ruokinta on vaihdellut aikamoisesti tämän 12 vuoden aikana, jonka ajan minun nimissäni on koiria ollut. Ruokinnan muutokset ja valinnat ovat olleet suhteessa uskomukseen, mututuntumaan, muiden suosituksiin, tietoon, näkemykseen ja totta puhuakseni myös rahallinen tilanne ja ympäristötekijät ovat vaikuttaneen siihen, mitä koirien kupeista on milloinkin löytynyt.

Cami aloitti evästämällä Baron-koiranruokaa, jota nykyisin ei ole edes olemassa. Sitten erilaisten eläinkauppojen nappuloiden jälkeen ja niiden ohessa päädyttiin yrjölänpuurolinjalle, lihan ollessa raakaa tai puolikypsää. Mino ja Kuje söivät jonkin aikaa totaalista raakaruokaa kasvismössöineen sekä reippaammalla luumäärällä ja voivat kieltämättä paremmin kuin koskaan; hampaat olivat puhtaat, vatsat toimivat, sheltit olivat lihaksikkaita ja turkit kiiltäviä. Vaan omistajan laiskuus ja mukavuudenhaluisuus, Kannuksen raakaruuan saatavuusmahdollisuudet (maksimissaan kerran kuussa keskellä koulupäivää pakasteauto paikkakunnalla, ruokien kuljetusmatka ilman autoa 3-5km ja rajalliset pakastintilat) ja ehkä vähän se opiskelijan rahapussikin vaikuttivat päätökseen palata nappulavoittoisempaan ruokintaan. Myös Minon peräsuolen pieni, mutta kivulias ja verinen repeämä säikäytti minua sen verran, että luuvalikoima pidetään mahdollisimman turvallisena ja määrät maltillisina.

Jokainen koira on aloittanut elämänsä nappulalinjalla varmuuden maksimoimiseksi. Visa söi pentuaikana noin 1/3 ruuastaan raakaa ilman ongelmia ja toivon, että seuraavan oman naperon kanssa raakaruoka näyttelisi vähintään yhtä suurta osaa. Pentujen kanssa tosin koen nappulan koulutuksen kannalta käteväksi sujauttaa taskuun jokapaikkaan mennessä ja jäljet voi mitoittaa eväsmäärän mukaisiksi, jolloin ne loogisesti pitenevät pennun vanhetessa.

Kujeen toiveruoka heti piparitaikinan ja sinihomejuuston jälkeen!

Tällä hetkellä ollaan taas palattu raa'an ruuan päätoimisiksi syöjiksi. Aina se on kulkenut mukana koirien ruokinnassa ihan jo siitä syystä, että metsästävät suvun miehet ja teurastuksia tekevä pappani tuovat mukavasti ilmaista lihaa ja luita koirille. Mutta edelleen sen nappulan mukavuuden vuoksi olen pyrkinyt pitämään sitä mukana ruokinnassa kynsin ja hampain, onhan se nyt vaan naurettavan helppoa ottaa joka paikkaan mukaan, käyttää namina treeneissä jne. Vaan kun se ei ole se kaikkein optimaalisin ruokintamuoto, ei ainakaan meidän koirille. Sopivan nappulan löytäminen on hankalaa ja joka ainoa viljapohjainen tuote aiheuttaa ne samat ongelmat; nestettä, "geeliä" kertyy kylkiin, koirat haisevat vähintään hengityksestä ja kropat menevät jatkuvasti "gluteenijumiin" tietyllä tavalla.

Kujeen mahaepisodin vuoksi sen ruokintaa on joutunut toden teolla miettimään. Kala on proteiineista täysin pannassa ilmeisesti allergisoinnin vuoksi (mahavaivan oletetaan alkaneen siitä) eikä mitään kovin rasvaista lihaa edes yritetä syödä. Tällä hetkellä Muhkun maha pysyy oireettomana syömällä pääasiassa luutonta kalkkunan jauhelihaa, jonka lisäksi kuluu broilerin sisäelinseosta, kanaMurreMixiä, kananmunia, riistan jauhelihaa ja satunnaisia nappula-annoksia (silloin kuin omistaja unohtaa ottaa ruuan sulamaan edellisenä iltana..). Hammashoito suoritetaan Visan luunjämillä, jotta Kuje ei saisi isoja paloja luuta irti, ne eivät sula happopumppulääkityksen vuoksi ja siksi tuppaavat löytymään yön pikkuntunteina vähemmän miellyttävässä muodossa milloin mistäkin...

Jos Visa saisi valita, se haluaisi ohrapirtelön, tai siis Kelpie-merileväpirtelön...

Visan kanssa ajauduttiin hyvin toimineesta Joserasta luopumisen jälkeen etsimään sopivaa nappulaa pitkään, vaihtelevin tuloksin. Peltojäljestys nappuloita maahan kylvämällä on niin ehdottoman helppoa, mikään muurahainen ei iske kiinni kuivaan Joseraan tai Muschiin! Mutta koska kohtuuhintaista, hyvin toimivaa nappulaa ei tahtonut löytyä ja minun oli myönnettävä koiran menevän viljagluteenista jumiin, on Visakin nyt täysin raakaruualla. Suurimmaksi osaksi Vispi syö sikanautajauhelihaa, jotta se pysyy sopivassa massakunnossa - puoli viikkoa reippaammalla liikunnalla ja kevyemmillä kalkkuna-riistalihoilla saivat kelpien kylkiluut kolisemaan käsiin ikävästi. Muuten ruuan sisältö vaihteleekin ohjaajan ostomielihalujen ja saatavuuden mukaan; kananmunia, kalaa, hirveä, peuraa, mahaa, sisäelinseoksia, MurreMixejä... Vispilälle uppoaa kaikki ongelmitta. Luita/rustoja se saa vaihtelevasti milloin mistäkin eläimestä, 0-3 kertaa viikossa riippuen treenien määrästä ja hampaiden kunnosta.

Kuten huomata saattaa, poikien ruokavaliot ovat kovin lihavoittoisia ja kieltämättä vähän yksipuolisiakin, erityisesti Kujeen eväsvalikoima. Sen vuoksi purkista lisätään TeräsRekkua (yleisvitamiini-kivennäisainevalmiste), magnesium-B-vitamiintabuja, sinkkiä, rypsiöljyä ja tietty kananmunankuorijauhetta. Ajoittain intoudun tekemään kasvismössöjäkin, kun kaupassa on sopivasti tarjouksessa vihanneksia. Viljaa meillä ei syödä kuin vatsatautia parannellessa riisi- tai kauraliman muodossa, ja se lenkkinamikäytössä sekä Kujeen hätävararuokana toimiva HauHau kanariisi on viljagluteeniton.
Näillä eväillä pojat ovat nyt pysyneet viimeisen puoli vuotta hyvinvoivina, hajuttomina, ilmavaivattomina, lihaksistoltaan terveinä ja tuottavat normaalin näköisiä jätöksiä, joten tällä linjalla jatketaan! Mino syö äidin luona nappulavoittoisemmin, mutta koska sekin voi omalla ruokinnallaan hyvin, niin antaa rouskuttaa nappulaa.

Tippaakaan en tuomitse nappularuokkijoita, se on aivan yhtä hyvä tapa ruokkia koiraa kuin mikä tahansa muukin, jos sillä saa koiransa pysymään hyvässä kunnossa! Meidän koirille nappularuokinta ei vaan sovi parhaalla mahdollisella tavalla ja siksi ne syövät raakaruokaa. En kuitenkaan harrasta koiranruokintaa milligramman laskutasolla, vaan koiraurheilulajeja, joten ruokinta on vain yksi niistä asioista, jotka tukevat koirien hyvinvointia, harrastuksen kulmakiveä, ja hyviä suorituksia harrastuksissa!

Myönnän menneeni joskus fanaattiseksi ruokinnan suhteen ja sitten taas takaisin aivottomaan, sopivan nappulan syöttötilaan. Perusperiaatteena on kuitenkin pysynyt sen tärkeimmän, koiran, katsominen! Aivan sama kiskooko moppe kalleinta eläinlääkärin dieettiruokaa ilman mahdollisen ruuansulatusongelman sen suurempaa mietintää, vai pyhiä ihme-luonnonmukaisia-kuivia-rakaaruokia, jotka sisältävät ties mitä (lakritsijuuri, väinönputken juuri, sarviapila, kehäkukan kukka, fenkoli, piparmintun lehti, kamomillasaunionkukka) vai ihan vain JahtiVahtia tai HauHauta (joissa minusta on itseasiassa hinta-laatusuhde just eikä melkein kohdillaan), kunhan koira voi ihan oikeasti hyvin ja omistaja on rahapussiaan myöten tyytyväinen ratkaisuunsa! Hinta ei tietenkään saa olla se ykkösjuttu, ei ole järkeä hankkia koiraa ellei ole varaa ruokkia sitä hyvin, mutta en näe myöskään järkeä uskoa siihen, että eläinkaupan kallein ja mainostetuin murkina tekee koiran tippaakaan sen onnellisemmaksi kuin Agrimarketin perusnappula. Jos jollakulla on aikaa ja intoa perehtyä ruokien sisältöihin sen tarkemmin, tulee hän huomaamaan, että itseasiassa se markettipöperö voi olla jopa parempaa kuin eläinkaupan hyllyllä nätissä pussissa oleva ruoka - ainakin säilöntäaineensa puolesta. Ja lopulta, koiralla on lihansyöjän ruuansulatuselimistö - syököön se siis lihaa!

Sama sääntö pätee minun mielestäni raakaruokintaan. Ei niillä kasvismössön erikoisimmilla ainesosilla ole maailman suurinta merkitystä eikä eri proteiinien lukemattomalla määrällä, vaan sillä järkevällä perustalla. Mitä enemmän tekee itse ruokinnan eteen (kasvismössöt, lihojen pilkkominen), sitä tarkemmin tiedät, mitä koiraasi laitat. Raakaruokinnan piirissä näkee useammin ns. harrastuneisuutta, ihmiset oikeasti harrastavat koiransa ruokkimista ja tekevät siitä avaruustiedettä. En tokikaan tuomitse heitä, jos joku siitä iloa saa, mutta ehkä ei ole järkeä hankkia koirankuppiin luomukania ja peuranpaistijauhelihaa, jos omalle lautaselle kippaa Saarioisen valmismössön. Koira on kuitenkin koira ja siitä voi välittää ja huolehtia monella muullakin tapaa!

Aiheesta kiinnostuneille suosittelen Katiskan sivustoa, Riitta Kempen ruokintakirjaa, Erälehden artikkelia (Riitta Kempen käsialaa) sekä Malin Ekblomin kirjaa.