Gotta break loose cause that's the motto.

Viime viikon loppuviikko oli yhtä agilityä! Torstaina käytiin vapaapäivän kunniaksi aamupäivällä aksaamassa hyvän mielen tekniikkatreenin verran molempien poikien kanssa. Kujekin kulki paremmin kuin ennen fysioterapiaa, tosin sen vauhti ei tunnu mitenkään päätähuimaavalta kun taas hetken tehnyt vain Visan kanssa. Mutta kunhan Kujeella on huippuhauskaa ja samalla kehittyy ohjaajan kunto, kun kahden koiran kanssa lyllertää.
Kauaa ei ehditty kotona kääntyä, kun lähdettiin tokotreenaamaan Viivin ja Leevin kanssa. Kujeen tekeminen jäi hieman vähäiseksi puuhasteluksi, Visa teki kaksi kierrosta tottisliikkeitä hyvällä vireellä. Löysin erään lemmikkiliikkeen loppuunmyyntialesta sekä 1 kg että 2kg noutokapulat mukavan halvalla, joten vauhtinoudoissa päästiin kunnolla korkkaamaan upouusi kilon kapula! 2 kiloisella on kotona tehty palautuksien tekniikkaa. On se vaan kumma, kuinka ohjaajan mielentila ja ajatusmaailma voi vaikuttaa niin paljon koiran ilmeeseen...

Hieman epämukavampi ajatusten vaikutus nähtiin torstai-illan varsinaisissa ryhmäagilitytreeneissä. Sain jostain palkokasvin siemenen nenääni heti alkuunsa ja niinpä sen mielentilan vaikutus näyttäytyi negatiivisena; toista kertaa ikinä Visa reagoi minun totaaliseen kiukkutilaani kulkemalla ilman kiljuntaa ja normaalia hitaammin. Onneksi olen jotain ehkä oppinutkin ja tajusin lopettaa treenit lyhyeen, kun mikään ei sujunut enkä saanut itseäni kasattua. Ryhmätreenien loputtua kävin vaihtamassa pääni autossa ja tehtiin Vispin kanssa melkein nollana koko treeni täysin normaalilla draivilla. Onni on koira, joka kestää typerämpääkin ohjaajaa.

Perjantaina iltapäivällä ehdittiin käydä tekemässä viikon toinen tekniikkatreeni ja vetäistä torstain rata vielä toisenkin kerran nollana läpi. Visan kanssa saatiin aikaan hienoja valsseja niin vauhdista rytmittäen kuin aloituksiinkin ja kepit olivat virheettömät vaikka kuinka kasailin kurjia kulmia ja häiriöesteitä. Kuje rallatteli samaista torstain treenirataa samalla opetellen kääntymään putkista paremmin.

Viikonlopun vauhti ja pinkeät massut oli taattu, kun Minna ja Hunni tulivat demonstroimaan pentuperheen arkea ja seuralaisiksi sunnuntain agilitykisoihin. Visa meinasi olla aluksi turhankin riemuissaan pennusta, mutta pian into ohjautui pennun sivutuotteina tulleisiin leluihin ja niiden sosialisointiin. Onnistui ne setäleikit pennun kanssa lopulta kuitenkin odotetulla tavalla. Kuje osallistui myöskin lelujen ryöstötalkoisiin ja pääsi (vielä) olemaan uskottava tervulapsen mielestä, seuraavalla vierailulla asian laita voi olla toisin...

Sunnuntain kisat eivät tuottaneet vieläkään toivottua tuplanollaa, mutta onneksi tuntuma tekemiseen ja kisaamisen oli hyvällä pohjalla. Ahkeralla kisaamisella luulisi niiden nollienkin lohkeavan, kun ei mitään aivan epätoivoista ongelmaa ole (paitsi se ohjaajan pää, ainakin viimeisen sm-kisojen ilmoittautumispäivän lähestyessä). Ensimmäisestä startissa tehtiin nollavoitto ihan mukavalla radalla. Toisen startin rimat veivät mahdollisuuden tuplanollaan, mutta aika oli sentään kärkipäässä. Viimeisellä radalla olin turhan optimistinen oman kiihtyvyyteni suhteen, jäin Visasta ja rytmistä jälkeen heti alkuunsa ja pettymyslöysäilyllä sain vielä mokattua kepitkin, tämähän on jo lähes perinne, erittäin huono sellainen... Loppusuoran päässä ollut kuvio onneksi lämmitti mieltä, osasin kohtuuhyvin rytmittää ja pitää koiran poissa ansaputkelta. Lämmittelyesteillä tehtiin korjaava keppisarja, kaikkeni yritin ryntäillä vähintään yhtä typerästi kuin kisaradallakin, vaan oikein kelpie meni jokaisen toiston.