Joulusta on selvitty ja voidaan siirtyä jännittämään uutta vuotta. Tai lähinnä niitä kauniita ja kamalia raketteja. Mino pelkää ja ahdistuu, vaikka ei totaalipaniikkiin menekään. Kuje ei välitä, ennemminkin katsoo innoissaan. Visa ei tällä hetkellä reagoi starttipistoolilla ampumiseen alle 10 m etäisyydeltäkään kuin kevyellä paineistumisella (kivääriin sama reaktio n. 50m päästä), mutta mitä tuleman pitää rakettien kanssa? Mikäli joku valopää onnistuu räjäyttämään yllättäen meidän vieressä raketin (muulloin kun varsinaiseen ampumisaikaan, jolloin osataan varautua), tuleeko Venetsialaisten aikainen hätääntyminen uusimaan ja mennään takapakkia, vai selvitäänkö tilanteesta vain siedettävällä ahdituksella? Olisinpa toivonut Korvatunturin sedältä kristallipalloa.On aivan ihanaa lenkkeillä metsissä valoisan aikaan, joka päivä! Mikä kaamosväsymys ja mielialan aleneminen, onko joskus muka sellaista ollut havaittavissa? Koiratkin tuntuvat tykkäävän tästä käytännöstä paljon enemmän. Mino saa jumittaa nuuskimaan (ja syömään ties mitä...) vapaammin ja Visan näkee muutenkin kuin heijastimen loisteena. Otsalamppu ei kiristä ohjaajan päätä eikä häikäise koiria. Kamerakin on päässyt ulkoilemaan, tässä viestin ohessa sen tuotoksia ja tuonne oikeaan laitaan, koirien esittelylaatikkoon laitoin linkin kuva-albumiin.
Testailin tänään tokotreeneissä shelttien kanssa niiden kisaluokkien alut kokeenomaisina. Kuje oli pätevä, Minolle iski jo tässä vaiheessa hieman painetta. Molempien kanssa on toki vielä paljon työtä edessä liikkeiden kanssa, mutta koetan muistaa tehdä kokeenomaisiakin treenejä useammin ja opettaa Minolle loppupalkkaa.Olisi kohta jo aika pohtia mennyttä vuotta ja arvuutella tulevaa tavoitteiden muodossa. Jospa sitä joku päivä uskaltaisi ne kirjoittaa kiveen.
Huomaa, että mulla on vielä tavallistakin enemmän aikaa roikkua koneella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti