Järjen pian hukkaan jos aina vain suoritan, mutta palkinto karkaa...

Kevät tekee tuloaan, aloitin sen tervetulleeksi toivottamisen ihan perinteisellä kaavalla; kevätflunssa, josta on hyvä jatkaa sitten allergiakauteen. Juuri nyt ei kyllä oikein olisi saumaa sairastaa...

Mutta on se vaan niin hillittömän hienoa, kun valoa riittää ja jalkojen alla on hetkittäin kuiva asfaltti ja hiekka. Kumoan tämän ihkutuksen sitten kun näen ensimmäisen kyyn... Mutta siihen asti saa pinkeillä kaikessa rauhassa!

Viikot ovat kuluneet totutulla kaavalla, pitkää juoksua ja agilityä ohjelmistossaan joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Pääsiäisen kisarupeaman tulosvarmuudella ei juhlittu, mutta saatiin sentään kaksi aika ratkaisevaa nollaa aikaiseksi; arvokisanollat täyttyivät perjantaina ja sunnuntain voitto maistui makealle nurjan kisapäivän päätteeksi. Perjantaina Vispi tuntui hyvälle, normaalille omalle ylivirittyneelle liipasimelle, mutta sunnuntaina se oli kovin vaisu, ei nostanut kierroksia kunnolla tai kulkenut läheskään normaalisti. Nyt koira on tuntunut taas omalle itselleen, mikä lie mahapöpö jylläsi oloa huonontamassa... Toivotaan ainakin sen olleen jotakin niin harmitonta.

Oman pään kanssa on valtavasti tekemistä kesää varten... Hetken osasin jo pitää pinkit lasit päässä, olla rakentava ja objektiivinen, mutta nyt saavutetut positiivisuuden linjat on jälleen menetetty. Lähdetään taas nöyränä kokoamaan pipoa uudelleen oikeaan muotoon, mutta ehkä tässä kohtaa on annettava itselleen edes vähän löysää välillä. Vaikka ystäväni olikin viiltävän oikeassa todetessaan: "Se, että suhtautuu asioihin tietyllä tavalla, ei tarkoita, että sitä tarvitsee itseltäänkään sallia."

Jätän selitykset lyhyeen ja annan kaikkien tehdä omat johtopäätöksensä videoista...
On siellä hyvääkin, mutta paljon myös kuraa ja pashaa, ohjaajan toimesta tietenkin. Ehkä joskus opin toimimaan, jopa kisoissa.

Viikkotreenien kellotuksia ja Timo Rannikon valmennus.

Pitkäperjantain kaksi starttia (kolmas oli samaa "laatua")

Pääsiäissunnuntain kaikki startit.