Minne huomion siirtää, jotta heikkoutensa voi sietää?

Tähän kohtaan voisi sopia lausahdus "on niin kiire ettei ehdi tehdä mitään".

Talven parhaita päiviä.

Puolentoista kuukauden päivitystaukoon on mahtunut monta ihanaa, mahtavaa ja hienoa asiaa. Asioita, jotka kuvittelin haluavani hihkua blogissa julki välittömästi, mutta jokin on jättänyt kirjoittamisen aina seuraavaan ja seuraavaan kertaan...

Helmikuun puolivälissä käytiin katsomassa 6-viikkoisia VisaKiistoja ajan kanssa. Tehtiin kuvausreissua naperoiden kanssa pellolle (miten voikaan olla mahdotonta saada 7 kelpielasta samaan suuntaan!), opeteltiin ja testattiin leikkimistä sekä nautittiin piraijalauman hyökkäyksestä. Edelleen koko pentue oli hauska, mutta hyvin pysyivät samoina myös edellisellä vierailulla muodostuneet suosikit. Pojista meille olisi voinut muuttaa kuka vain, hieman eri syistä jokainen, ja keltainen tyttö sai nartuista pisteet kotiin hippuloimisellaan.
Vispi ulkoili jälkikasvunsa kanssa ja oli kohteliaan kiinnostunut muksuista, mutta ei pitänyt niitä sen kummallisempana kuin koiralaumakokoonpanoja muutenkaan.
Pentutesteissä pentujen leikkiminen oli kaikilla kehittynyt samalle tasolle ja jokaisella oli hyvää pelaamista. Toivottavasti jokainen perhe sai mieleisensä pennun ja kaikilla sujuisi asiat hienosti! Keväämmällä mennään jälleen katsomaan nappuloita niiden pentutreffaillessa.
Lisää kuvia täältä!

Täti on yhtä sydäntä!

Koetapa kuvata...

Arki rullaa muuten tavallisella radallaan. Koulussa suurin osa kevään kursseista on saatu puristettua pakettiin, nyt vain odotellaan vielä yhden tentin ja parin osatehtävän palautteita. Pian alkaa harjoittelu ja sen mukana opinnäytetyön työstäminen... Jotta keväällä ei varmasti aika kävisi pitkäksi, sain vielä tähän väliin aivan lottovoittomaisen sopivan työn!
Agilityn treenaaminen ja lenkit ovat pyörineet normaaliin tahtiin. Alkuvuosi oli suunniteltukin tiheäksi treenien osalta, 1-4 kertaa viikossa ollaan oltu esteiden kanssa tekemisissä. Tokoa katsastettiin talvilomaviikolla, mutta ei olla sen enempää siihen panostettu.
Treenit ovat kulkeneet pääasiassa aivan jäätävän hyvin. Koira tuntuu hyvälle, se osaa ja minäkin hetkittäin osaan kartturoida sitä asiallisesti. Ollaan piperretty jarruja ja esteosaamista, mutta vastapainoksi tehty myös paljon rataa, puskettu nollaksi 20-30 esteen ratoja. Juuri sitä treeniä, mitä me kaivataan ja on ollut mahtavaa huomata, kuinka se tuottaa tulosta. Tosin, jottei aivan ruusuiseen kuvitelmaan jäädä, ei oma pää pysynyt yhdessä viikkotreenissä kasassa vaan vaihdoin nillitysmoodille, vaikka piti keskittyä kokonaisuuteen... Kun tietää mihin voi pystyä, haluaisi aina saavuttaa sen kaiken. Nöyryys edetä taso kerrallaan kohti lopullista päämäärää ei oikein sovi yhteen perfektionismin ja tämän taitotason kanssa...

24. helmikuuta päätettiin neljän kuukauden kisatauko Hyvinkäällä. Kisaamaan palaaminen tuntui aivan hillittömän kivalle! Koira oli kaikissa starteissa hyvä ja kulki kovaa, oman tekeminen kaipaa edelleen sitä rentoutta ja uskallusta mitä treeneissä on... Kahdelta ensimmäiseltä radalta tuli pienet virheet, rima ja muurin palikat (lisänä putki kun lakkasin ohjaamasta virheen jälkeen), kokonaisuuden ollessa asiallinen ja vertailtaessa nopea. Viimeinen rata sitten tarjoili päivän pelastuksen, sen viimeisen agilitysertin! Vaikka säälisertihän se oli, sijoitus vasta 2... ;) Viime vuoden puolellahan virittelin kirjastokorttia ranteita vasten, kun viimeistä sertiä agilityvalion arvoon ei tahtonut irrota ja totesin parhaaksi jäädä kisatauolle. Nyt sen saavuttaminen ei tuntunut oikeastaan miltään... Jälleen kerran päästiin todistamaan sitä, kuinka tavoitteesta luopuminen vasta toteuttaa sen; kisatauon jälkeen en suonut ajatustakaan koko valioitumiselle ja kas vain, serti saatiin. Visa on nyt siis Suomen agilityvalio (Kennellittoon tulokset päivittyvät sitten joskus...).

Valiokoiran eväät, juustopulla per serti! (myönnettäköön, että ohjaaja ja kepo saivat osansa myös..)

Jokin sertikarma Hyvinkäällä on meille, sillä siellä sekä aloitettiin että lopetettiin agilitysertien metsästys ja nyt käynnistettiin hyppyvaliokellon tikittäminen. Jälleen kaksi ensimmäistä rataa olivat aikamoista "koiratanssia"; kelpie on ihan liipasimella, mutta ohjaaja vain jumittelee ohjauksiin ja katselee koiraa... Sen oli sitten näköistäkin, niin videot kuin tuloksetkin. Mutta hei, kepit ja kontaktit pelaavat toivotulla tavalla! Viimeinen rata tarjosi lohtua kotimatkalle sen ensimmäisen hyppysertin muodossa, sijoitus oli tosin vasta 3., mutta eipä huonoille hävitty...
Otetaan julkinen häpeä ja läväytetään kaikki videot näkyville, josko minäkin oppisin joskus tekemään enkä jumittamaan!




Yksi muutos kevään ja kesän suunnitelmiin valitettavasti tuli. Kauan ihastelemani narttu oli tarkoitus astuttaa kevättalven juoksuun toiveissa pentue ennen juhannusta, mutta tällä kertaa suunnitelmat eivät toteutuneet ja pentue siirtyy loppuvuoteen. Todellisuudessa tilanne on minun kannaltani vain parempi näin, vaikka suunnitelmien muuttuminen aiheuttikin haikeutta. Mutta näin hyvää pentuetta kannattaa odottaa rauhassa ja nauttia täysillä tästä erihienosta suklaaoravasta, mikä nyt on käsissä. :)