Like thunder and lightning go in the one, together we make a perfect storm.

Kolme yötä jouluun on...

Vielä ei ole joulutunnelmaa löytynyt eikä kyllä ole etsittykään sen suuremmin kuin leipomalla, paketoimalla ja pakkaamalla kaikki tarvittava mukaan. Eiköhän sekin vire löydy kun päästään "joulunviettokohteisiin". Koti on tänäkin vuonna ollut vain paikka pienille jouluille, sillä varsinaisina pyhäpäivinä ei täällä ehditä kuin kääntyä.

Pakkaset ovat yrittäneet haitata harrastustoimintaa, mutta tänään käytiin tekemässä vielä viimeinen agilitytreeni ennen joulun aikaa. Varsin hyvällä mielellä voidaan jäädä pienelle tauolle, homma sujui juuri kuten kuuluukin! Erityisen tyytyväinen olen Vispin puomeihin tällä hetkellä, saisipa tällaiset suoritukset pidettyä vakioina.

"Ei ainakaan ollut kelpin syy..!" Sen siitä saa kun yrittää tumpeloida narulelun kanssa, parempi pysyä narupalloissa tai patukoissa... Harvassa on siltikin treenit, joissa ei veri vuoda - hyvä treeni vaatikoon verta ennemmin kuin kyyneliä, hiki on vakio.

Ollaan siirrytty vähän tekniikkapainotteisemmalle jaksolle, back to basics. Visan agilityuran alku ei todella sisältänyt muuta järkevää perusosaamisen opettamista kuin kepit. Luomusti vaan ohjaamalla, erehdyksen ja oivalluksen kautta suhaamalla tulee juuri tämän näköistä toimintaa lopputulokseksi. Mutta koska Visasta ei koskaan pitänyt tulla päätoimista agilitykoiraa, ei ohjausten, hyppyjen kokoamisen ja suuntaamisen tai muun koiran osaamisen opettamiseen kiinnitetty alussa tarpeeksi huomiota. Nyt sitten voi enää parhaansa mukaan paikkailla virheitään kouluttamalla karkeimpia pois ja opettelemalla ohjaamaan...

Mino käväisi laumassa vierailemassa. Pirteän turkisneidin 10-vuotisjuhlat odottavat keväällä, mihin tämä aika katoaa..

Visan tunnarin kanssa jouduttiin nöyrtymään häiriöhajujen lisäämisen jälkeen, ainakaan näin pitkän tauon jälkeen ei homma sujunutkaan enää virheettä. Muuten tokoilun aloittaminen jälleen on tuntunut erittäin hyvälle, molemmat nauttivat treenaamisesta!
Pohtiessani vuoden yhteenvedon kirjoittamista olen koettanut keksiä jotakin hyvää siitä, että tämä vuosi on ollut käytännössä tulokseton. Asettelin tärkeimmäksi tavoitteeksi vuodelle ohjaajana kasvamisen ja kehittymisen positiivisempaan suuntaan sopivan pipon löysäämisen lisäksi. Siinä tavoitteessa ollaankin taidettu onnistua yli odotusten; sisäinen motivaatio treenaamiseen on jälleen löytynyt vahvana, ilo ja nautinto itse tekemisestä. Lopulta se on kuitenkin tämän ja kaiken muunkin harrastamisen ydin, jota ei saisi kadottaa. Koska vuoden aikana ei aitoa motivaatiota ole ollut, on ollut ehkä jollain tapaa jopa perusteltua antaa asioille aikaa. Väkisin, tuloshakuisesti tekemisen vaikutukset on jo nähty, niitä ei ole tarpeen kerrata... Tämänhetkinen tuntuma tekemiseen Visan kanssa lajista riippumatta on sitä mitä pitääkin, sitä mitä keväällä rakennettiin välillä puoliväkisinkin minun päähäni - ja nyt siitä saa nauttia ilmaiseksi, vakiona. On enää resursseista kiinni, mitä ensi vuonna voidaan saavuttaa, tällä fiiliksellä pääsee mihin vain päättää haluta!

Toivotamme blogin lukijoille rauhallista, rentoa, maistuvaa ja hyvää joulua!