Minä olen varma siitä, turha kylvää jos ei niitä, sen verran on tulosvastuuta.

Hei jee, pystyin pitämään yritykseni, kaksi päivitystä viikossa!

Viime viikko alkoi näyttää Visasta jo varmasti mieluisammalle, sillä lajivalikoima sisälsi agilityä ja maastolajeja. Alkuviikosta piipahdettiin hallilla tekemässä esteosaamista keskenämme, keppejä hifisteltiin uuden läpinäkyvän ohjurin kanssa, josta tuntui löytyvän apu myös Kuikulan keppitreeniin. Visan kanssa sitä ei tarvitse niin kauan kun ohjaaja jaksaa olla järkevä vaatimuksiensa sekä oman sijoittumisen ja liikkeen kanssa; koira jää loogisesti kiinni ohjaukseen mikäli ohjaaja liikkuu aivan vieressä putkisyötöstä tai tiukasta hyppykuviosta kepeille lähetettäessä. Samat kulmat ja tilanteet eivät ole mikään ongelma kun koira ei näekään minua ennen keppikäskyä... Jokohan kohta lopettaisin tämän härkäsen kehittelyn?
Esineruututreeneissä näkyi sama moodiongelma kuin talvitauolta tullessa, mutta parissa treenissä se jälleen korjaantui oikeilla keinoilla - nyt vaan koetetaan pitää tasaista treenitahtia yllä esineidenkin suhteen. Sunnuntai-illan iloksi kepo polkaisi metsäjäljen meille mietittäväksi, Visa suoritti sen yhtä varmasti kuin edellisenkin. Pitäisi mitä ilmeisimmin alkaa koepaikkoja katsella hiljalleen sillä silmällä...

Viikonloppuna käytiin ottamassa tuntumaa sm-kisaesteisiin Jyväskylässä, kun ajeltiin tapaamaan kelpieneiti Riehaa ja Riikkaa pitkän treenirupeaman merkeissä. Varsin kannattava reissu monella tapaa!
Vispin kanssa oli tarkoituksena tehdä hyvä ratatreeni, vaan ihan ehjää menoa ei saatu aikaiseksi, joten päädyttiin miettimään muurin läpi hyppäämisen soveliaisuutta ja kontaktiosaamista ratatreenin lisäksi. Tottiksessa työstettiin aktivoitumisen ja seuruun lisäksi jääviä, noutojen luovutuksia ja luoksetuloa. Visan kanssa on kieltämättä ilo treenata nykyään myös tottista, kun yhteistyö on nyt aivan eri tasolla verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen. Molemmat luottaa, uskoo ja hymyilee - ja näkyyhän se hyvä fiilis ulospäinkin.

Vaan sitten tämän päivityksen oikeaan aiheeseen, uusiin tuuliin. Joulukuussa auton vaihduttua farmariin alkoi kuumeinen oikean, tukevan autohäkin metsästys. Lopulta se päädyttiin kuitenkin teettämään kohtuulliseen hintaan ja kieltämättä päätös kannatti. Nyt on omat osastot molemmille pojille ja kavereidenkin koirille voidaan suopeammin tarjota kyytejä, kun takakontissa on tilaa ja vaneriseinät estävät likaantumisen sekä koirien kontaktin toisiinsa. Myös herra Kujeen voisi kuvitella pysyvän kaltereidensa takana, tosin johan se ehti irrottaa sivuseinän, joka oli lekalla koputeltu tiiviisti paikalleen, mutta ei vielä ruuvattu kiinni... Turkiksen tahdonvoima on armoton, kun kyseessä on agilityn vuoron odottaminen.
Mutta en voisi olla iloisempi tästä järjestelystä, koirien kuljetus on huolettomampaa ja helpompaa nyt kuin koskaan. Kiitos rakkaan kepon saan olla uskottava koiraharrastaja autovarusteiden osalta!

 Mutta yksi ylimääräinen syy häkin pikaiseen tilaamiseen on vasta tulossa taloon. Mitä ilmeisimmin kovin koirakeskeinen elämäntapa, halu viettää vapaa-aikansa ties missä pusikoissa ja kentillä, on tarttuvaa laatua. Talouteemme on tulossa uusi jäsen, joka ei olekaan minun koirani; Samin metsästyskaveriksi ja varmaan muutenkin harrastuskoiraksi on tulossa karkeakarvainen mäyräkoiranarttu. Tämä viikko vietetään viimeisiä pentuvapaita päiviä, jännityksellä odotan mitä noiden kahden taipaleesta tuleekaan ja mitä pojat riiviölapsesta tykkäävät. Kirjahyllyssä pölyttyneet koirakirjat ovat päässeet käyttöön, kirjastosta haettiin lisää ja koeohjeetkin alkaa olla hallussa. Enää puuttuu kaulapanta, pentu ja sille nimi (miten vaikeaa sen sopivan valitseminen onkaan..).