Elämästä katoaa se todellinen puoli, jos on sulle kirosana murhe taikka huoli.

Hiljaista pitelee, kun oikein mitään ei tapahdu tai tehdäkään. Viime viikolla minulla kävi armoton tuuri ja sain kuin sainkin fysioterapia-ajan Visalle peruutuksena! Jäin aivan unholaan alkukesän tsekkauksen jälkeen, että sen seuraavankin ajan voisi varata ajoissa, tajusin havahtua asiaan lomaleppostelun keskeltä vasta kun koiran hypyissä näkyi jäykkyyttä jne... Onneksi fyssari ei sen suurempia kamaluuksia kuitenkaan löytänyt, vaikka Visan laiturikoikkelointien ja ilmahyökkäyskrokotiililoikkien jälkeen odotin jotain suuremman luokan solmua. Seuraamista ei olla tehty ja peruslenkitys on ollut kohdallaan, vaivat korjaantuvat itsestään. SI-nivelessä ja ranteissa oli selkeimmin jäykkyyttä, perusjutut Keesille.

Seuraavan ajan varasinkin jo elokuun lopulle, molemmille pojille.

Viime viikko menikin aikalailla lenkkeillessä pitkiä peruskuntokävelyitä, pään nollausta parhaimmillaan. Vaikka mitä nollattavaa tässä on. Sitä agilitysuunnitelmaani kehittelin kovastikin, mutta sen tekstiksi asti saaminen vie hetken aikaa. Viikonloppu vietettiin Pohjanmaalla, mutta vaikka maastoja oli vieressä hyvin, en tehnyt maastojuttuja lainkaan. Laitetaan tekosyiksi nyt vaikka iltaisin iskevät ukkosmyräkät ja päiväsajan järjetön helle.

Tällä viikolla ollaan edelleen jatkettu lenkkeilyä perustyylillä ja lisäksi uitu iltaisin matkaa. Kiitokset vaan Emilialle Sipuran ihanan järven esittelemisestä, miten mahtava paikka viilentyä lenkin jälkeen ja muutenkin käydä uimassa näissä lämpötiloissa! Pojat ovat oikein toimivia uimakavereita, porhaltavat majakkana ja perävaununa minun uimareittini mukana. Visa on kehittänyt uimisesta sen luokan Jutun, että mukana asiallisesti käveleminen (ohjaajan rintaman takana) ja järvestä luopuminen tottisliikeiden ajaksi vaati pienen keskustelun eräänä iltana. Hämmästyin, kuinka suuri asia se Keesille onkaan..

Toinen varsin "mukava" kehitelmä on agilitystä tutun kiljumisen kuulloinen lähtörääkyminen. Visahan kipuaa takaisin rannalle jatkuvasti ihan vain voidakseen rynnistää kerta toisensa jälkeen veteen, eikä silloin ole tarvetta huutaa, kun muut ovat rannalla. Mutta kun uimareittimme taukorannalta annan pojille luvan tulla pienen hengähdystauon jälkeen takaisin veteen, irtoaa molemmista järjetön kirkuminen! Kyllä, Kujekin on oppinut tämän räikkäämistilanteen. Koirat spurttaavat täyttä höyryä kirkuen kohti järven keskustaa minun uidessa perästä, on siinäkin näky muille uimareille.

Treenien osalta jätin tällä viikolla agilityt väliin, joskus järki pakottaa minunkin päätäni näiden helteiden suhteen, vaikka onhan sitä ennenkin käyty kuumalla. Kaksi esineruutua vaivauduin tekemään tälle viikolle, ongelma pesii edelleen ja mitä ilmeisimmin on ihan vaihteeksi kiinni minun mielentilastani.

Vetäkäähän rasti seinään, minä ilmoitin Visan näyttelyyn! Vuosittainen yhden näyttelyn kiintiö täytetään tällä kertaa Kokkolan ryhmänäyttelyssä, toiveena, että siellä suunnalla ei sattuisi olemaan ketään muuta sertinmetsästäjää. Taidan jättää näyttelyn ohessa järjestettävän agilitystartin (nurmella, nyyh) väliin ihan vain siksi, että saan käytettyä sen ainoan vilunkikeinon, mikä tulosta voisi parantaa - Visalle syö lampaanrasvaa edellisen viikon ja aamupalaksi leivotaan pannari. ;)