Mitä sult odotetaan ja kuka odottaa, kenelle annat vallan sut nostaa ja pudottaa.

Täällä taas! Luulin voivani lopettaa tämän blogin pitämisen ilman minkään näköisiä vieroitusoireita, sillä aika ja keskittyminen kirjoituksiin olivat aika luokattomia. Eikä tätä osoitetta moni ilmaissut kaipaavansakaan. Vaan kun jo vuodesta 2008 on tätä bloggerin versiota päivittänyt ja sitä ennen muistaakseni pari vuotta vuodatuksen blogia, en osaa olla jotenkin kertomatta meidän elämästä. Monesti törmää ajatukseen, että "tämäkin pitäisi kirjoittaa blogiin" - ja todella pitäisikin eikä jättää vain ajatustasolle! Ajatuksenvirtablogit ja ihan ne tyhmät arkihommatkin on kivaa luettavaa, ei aina tarvitse olla artikkelitason tarinointia, kunhan blogi päivittyisi... Sitä yrittämään, leuka rinnassa.

Parissa kuukaudessa on kesä jo parhaat päivänsä ehtinyt nähdä, yövuoroissa etenkin huomaa kuinka pimeä aika on jo valehtelematta puolta pidempi kuin täyspäiväiset kesätyöt aloittaessani kesäkuun alussa. Onneksi on ollut myös aikaa nauttia siitä valon määrästä ja vähän jo tuskastuakin hellekeleihin arkipäivisin. Onneksi on viikonloput, jolloin voi lojua järvessä päivät läpeensä ja aamuvuorojen aikaisia arki-iltojen nukkumaanmenoja tuskaisen kuumassa asunnossa on pelastanut iltauintirutiini :) Pojat eivät ainakaan ole pahakseen laittaneet, päinvastoin!

Aika lomailulta (lue: lusmuilulta) on kesä tuntunut treenien osalta, mutta kun Lottoriviä selailin taaksepäin ja laskeskelin kunkin lajin treenimääriä, on tässä Mukamaksen 7 viikon päivitystauon (eli Lottorivin aktiivisuusajan) aikana jotain tullut kuitenkin tehtyä.
Eniten on treenattu jälkeä, "huimat" 17 kertaa. Pelkkiä janatreenejä vain muutama eli itse jälkeäkin on tullut ajettua. Treenit menivät hyvin koko alkukesän ja olin luottavainen. Vaan jossain on vikaa treenissä, kun sitten avoimen kokeessa mentiin sohlaamaan homma pahemman kerran. Treenitapaa on metsän osalta nyt muutettu ja väittäisin edistystä tapahtuneen, edelleen treenit sujuvat hyvin, myös ne jekuilla kyllästetyt eläinkoejäljet. Pitäisi saada joku tekemään minulle sokkojälki, että joutuisin todella luottamaan vain koiraan.
Esineruudussa kauden alun ongelmaksi nimeämäni mooditusvika ottikin pidentyäkseen ja sai aikaan 16 treenikerran rupeaman. Menestys on edelleen ollut vaihteleva. Visa ei tuppaa viitsiä tehdä nenä auki töitä aktiivisesti, vaan jumeilee ruudun takaosaa sahaamaan, sulkee nenänsä paineesta ja muuta pientä vaivaa. Kisakuntoa ei tästä menty testaamaan, mulle riitti pasha tottis ja tekemätön jälki sille helleillalle.
Agilityssä huomaa, kuinka viikkotreenien puuttumisen ja kisakauden tauon (arvokisanollia ei voinut vielä kerätä seuraavalle vuodelle) aika oli vähätreenistä (12). Nyt on suunnitelmaa toisensa perään ja motivaatio päästä isoille areenoille ensi vuonna! Teen tästä aiheesta ihan oman postauksensa piakkoin. Visa on ollut mukava vietävä, alan tietää sen toiminnan jo semihyvin, mutta ne pirskatin kepit pitää kunnostaa ajatuksen kanssa, eikä vain rouhia ja rutista "kyllä sen pitäisi"-mantraa hokien. Olen niin lahjakas ohjaaja, etten useinkaan osaa tuoda joka lajiin niitä oppimisteorioita...
Tottis koki treenipuuskan (10) ennen koetta. Väärin tuli sitäkin tehtyä, sillä koesuoritus ei käynyt lähelläkään "mukamaskoetreeneissä" saavutettua rentoutta. Olen vain liian laiska tekemään oikeasti kokonaista, pitkää suoritusta, koska pelkään virelaskua ja virheitä. Teknistäkin osaamista olisi syytä hioa. Mutta motivaatio katosi siinä samalla kuin kaikkeen muuhunkin jälkikokeen jälkeen.

Niin, höpötin jostain mysteerisestä kokeesta. Me käytiin kokeilemassa onneamme avoimen luokan jälkikokeessa. Lähdin pinkit lasit päässä leikkiin mukaan, menihän se JK1 ihan naurettavan helpolla ja luottavaisilla mielin (mitä nyt tottisvire uupui, ainainen vaiva, mutta muuten). Vaan ei mennyt tämä koe enää. Hellekelillä saattoi olla osansa asiaan, mutta todellakaan se ei ole syy tuommoiseen epäonnistumiseen. Visa oli tottiksessa liiska; virittelin hätäisesti ja huonosti, olin itse jäässä kokeessa ja koira on treenattu ala-arvoisesti (sillä mitään mahdollisuuksia olisi ollut tehdä optimitottistaan). Jälkeen uskoin vielä tottiskiukuissanikin, mutta ei. Erinomainen jana, parikymmentä metriä jäljestyksen näköistä toimintaa ja siinä se. Jäljestystä en nähnyt sitä pariakymmentä metriä enempää, koira vain puuhasteli pitkin metsää ja minä laitoin hanskat naulaan toisen tepasteluyrityksen jälkeen. Kertaus on opintojen äiti; koira on tässäkin lajissa treenattu mitä ilmeisimmin aivan väärin.
Koe oli pieni maailmanloppu. Erehdyin optimismiin ja tässä tulos, taas saa painaa leukaa rintaan entistä tiukempaan ja kumartaa nöyrästi kuningas pessimismille. Jälkikokeita olen katsellut loppukesälle, mutta ilmoittautua en ole uskaltanut vielä. Että siihen taisi mennä tämän vuoden maastotavoitteet, haavojen nuolemiseen.

Agilityssä on yhtälailla ollut ikuisuuden pitkä kisatauko, mikä näkyi Visan koomailussa sm-joukkuekisassa. Vanhat virheet ja väärä olo. Onneksi lääke tähän on jo tiedossa - suuntaus Sagin kisakalenteriin, ratkaisevia klikkauksia ja kentälle mars.

Ollaan naureskeltu, että on mulla kanssa koirat: toinen vetää viivaa (Visan jälkikäsky) ja toinen vaatii kahdesti päivässä ruiskuhuumetta. ;) Kuje on jatkanut taivaltaan elämäniloisena "ruiskuhuumeensa" (Antepsin) kanssa. Tosin, mikään ei voi masentaa pientä turkispoikaa, kun lähes joka viikonloppu tiedossa on mökkeilyä eli järvessä asumista ja kepin heittoa! Ja viikollakin pääsee pulahtamaan! Välillä saa jopa aksata, eikä jokaiselle juoksulenkille joudu pienillä jaloilla osallistumaan. Kuje on nyt siis pärjännyt perimäonnellisuuden, pelkistetyn ruokavalion ja mahasuojalääkkeen sekakäyttäjänä jo pidemmän aikaa hyvin. Ajoittain, ehkä laihdutuksen takia pienistä ruoka-annoksista johtuen, tulee röyhtyjä ajoittain, mutta mitään ei ole tullut ulos ja koira on tasaisen pirteä. En tiedä, pitäisikö verikokeet ottaa tähän väliin ja harkita vuodenvaihteeseen tarkistus-tähystysleikkausta mahan tilanteesta... Se vain on aina riski.

Isompia kesätapahtumia ei mitenkään liikaa ole ollut. Juhannuksen koirat viettivät mitä erinomaisimmassa hoidossa meidän mökkeillessä Pohjanmaalla. Sm-kisat jäivät meidän osalta yhteen joukkuestarttiin ja karsintoja en vaivautunut lähteä katsomaan. Pääsimme onneksi sentään kuokkavieraiksi Maiskis-kelpieiden kesäleirille treenaamaan hyvässä seurassa!

Vaan ei vielä luovuteta syksylle, nautitaan tämä loppukesäkin täysillä!