Here I swear, forever is just a minute to me.

Iso huokaus ja helpotus tuon kolmosiin nousun jälkeen. En ala purkamaan tämän vuoden tavoitteiden täyttymistä vielä, vaikka kaikki kisat tältä vuodelta onkin käyty, mutta totean ainakin agilityn tulostavoitteen täyttyneen. Mukava aloittaa puhtaalta pöydältä uusi vuosi ja alkaa kohdata uusia haasteita niiden vanhojen lisäksi - nyt aletaan pelata aikaa vastaan. Kivistä tietä kohti siis, ei meinaan riitä videoarvioiden perusteella Visan köpötys edes rotutovereiden vauhteihin, entäs sitten ne pahat bordercolliet...

Jotenkin odotin niin paljon kolmosiin nousua, että en osannut edes endorfiinihöyryihin vaipua tai hihkua riemuani. Se oli vain suuuuuri helpotus. Äitini oli pitkästä aikaa kennel"mummoilemassa" noissa kisoissa, kiitos siitä, ja Mino maskottina. Koska Visa starttasi toiseksi viimeisenä luokassaan, oli toisen startin käynnistyttyä (koira peruslämmitetty) oivallisesti aikaa juoda etko-nollakahvit kyytipoikanaan piirakkaa ja mokkapalaa. En sitten tiedä, kumpi on salainen nolla-aseemme; maskotit vai ennakkokahvit? :D

Minna ja Heta koirineen kävivät kyläilemässä kuukausi sitten, siinä ohessa tehtiin viimeiset isommat tottikset ja päästiin kiinni ongelmaamme oikein kyynelkanavia myöten. Ratkaisu antaa odottaa itseään ties kuinka kauan, mutta sainpahan näytettyä teknisille tukihenkilöille mistä ja miten kenkä puristaa. Kiitos tytöt kaikesta! Kuviakin sain noilta päiviltä, mutta "laadukkaan" seuraamiskohdan esittely tuskin ketään kiinnostaa. :)

Muutoin viikottaiset aksat (1 tai 2 kertaa viikossa) ja lihastemput ovat pitäneet koirat aktiivisina. Ja ne piiiitkät peruskuntokauden lenkit metsissä, välillä kaverikoirilla höystettynä. Kujekin on puuhastellut agilityä, mutta se siinä mättääkin: nyt kun olisi mahdollisuutta, en saa itseäni ruoskittua ottamaan Turkista tosissaan. Onneksi Kuikkis ei itse kärsi tästä vaan on aina yhtä onnellinen ja ratkiriemukas katsoa, ohjattavuus on sitten... jännää. :)

Visa on ollut välillä mahdottoman kone ja ihana, eikä mitään ihan hirveitä floppitreenejä ei ole ollut. Uutta pontta haettiin Lotta Vuorelan agilitykoulutuksesta, joka tarjosi jo edelliseltä kerralta tuttua laatuopetusta, voin suositella! Kontaktien keskeneräisyys tuli todellakin todettua, mutta myös oikeaa osaamista saatiin esille. Nyt kun vielä muistaisin aina noudattaa hiljaista ohjausta ja "merkkailla" valssit... Vaan onhan tässä aikaa treenata ennen seuraavia taidonnäyttöjä!

Hieman hiljaiseksi hivuttautuu tämä loppuvuosi, kun tosiaan kisat on kisattu. Vaan toisaalta, on aikaa rauhassa miettiä ja toteuttaa treenejä, sekä rentouttaa itse ketäkin. Odotan innolla koiravapaata lomaa Pyhällä viikon päästä, oih ne maisemat ja talviliikunnat!