Ja kun sä olet liian ylpee etkä osaa luovuttaa, sun täytyy loppuun asti aina yrittää.

Kääk, kuu vaihtuu ihan kohta! Tässähän pitää ihan tosissaan alkaa ajatella, että on syksy, että pitää pukeutua, mitä tekee jouluna ja uutena vuotena, miten hoitaa lenkitykset talvella jne. Sekä samalla nauttia kuulaista syyssäistä ja tavallaan myös niistä sateisista päivistä.

Pojat ovat aloittaneet tokoilun ja samojen sorvien äärelle palasimme jälleen. Vispaselle ilmettä ja palkkauksen kanssa tasapainoilua, Kuikkikselle metallikuuri ja uusien juttujen opetusta, sekä niiden vanhojen teknisen tarkkuuden ylläpitoa. Visa väläyttelee välillä todella mahtavaa ilmettä, se vaan pitää saada vakioksi ja kestämään - ehkä mä joskus selvitän senkin palapelin... Kuje on aina yhtä ihkuhömppä. :))

Toissaviikolla pojat aksailivat mukavasti ja pääsivät suoraan sieltä fysioterapeutin hoteisiin. Molemmissa parannusta ja Visa oli pysynyt suorassa!

Niistä säistä todellakin nautittiin "syyslomalla" Pohjanmaalla! Sami vietti viikon loman töistä ja minä hieman kevensin jo valmiiksi tyhjää kouluviikkoa, joten saatiin vedettyä lähes viikon mittainen irtiotto. Vain Visa pääsi mukaan, tosin tuskin Kuje pisti hermolomaa äidin hoivissa Minon seurana pahakseen.

Päivät kuluivat vikkelään. Joka päivä käytiin metsäreiteillä lenkkeilemässä parin tunnit huitomiset, ei kun anteeksi linnustamassa. :D Sami siis kuskasi asetta mukana ja koetettiin bongailla metsäkanalintuja. Visasta ei noutajaa taida tosiaan tulla, koska se kehitti jonkun yökötys-suuvaahto -kohtauksen suuhun tungetun lämpimän linnun jälkeen, eikä suostunut syömään heti perään tarjottuja sisäelimiäkään... Mutta ylösajamisen taidon Vispi kyllä keksi! Hentoinen ongelma on vain australialainen hakukaaren koko... Haulikolla on hieman haastavaa osua lintuihin, jotka koira nostaa keskimäärin 50m ihmisten edeltä. Yritys hyvä silti! Kauhean pätevänä Keesi etsiskeli lintuja käskettäessäkin, kun ensin tajusi mitä tällä kertaa pitäisi katsella metsästä. Ja saattoipa turhaumassaan kertaalleen haukkuakin puuhun, säikky ohjaaja vaan kutsui sen pois "karhun kynsistä". :D

Treeniäkin sain aikaiseksi siinä sivussa.

Visa ajoi kolme peltojälkeä, joista yksi aloitettiin metsän puolelta (pohjanvaihdos ongelmaton). Peltotyöskentely oli perushienoa Hifiä, askeltarkkaa ja kulmatkin pääosin siistejä. Teemana oli terävät kulmat, jotka Kiesi hoiteli yhtä hienosti kuin normikulmatkin, lisäetuna pieni extrahuolestuneisuus uudesta ulottuvuudesta. Keppejä jonkun verran, ruokaa vähennetysti ja vanhentuivat lähemmäs kaksi tuntia, harhajälkiä joissakin.

Edelleen taistelen itseni kanssa siitä, mistä huomauttaa ja mistä ei... Tarkkasilmäinen kepo totesi, että en anna koiralle mahdollisuutta reagoida oikein nenän mennessä hajusta yli, vaan annan pakon heti virheen tapahtuessa. Eihän se voi olla selvännäkijä ja tietää etukäteen jäljen kulkua... No pitäisihän sen nyt, onhan se sentään Visa ;)

Koska peltojäljen ohessa ollut jana oli lievästi sanottuna järkyttävä, piiskattiin sitten eräänä iltana kaatosateessa janoja 4 kappaletta. Ja hyvin piiskattiinkin. Ohjaaja voisi vain opetella pitämään keppejä kädessään kauemmin kuin minuutin, niin voisi olla reilumpaa vaatia koiraa nostamaan niitä tunnin vesisuihkun jälkeen...

Haun ilmaisutreeni mahtui myös viikkoon, siinä teemana ohjaajan lähestymisen kestäminen.

Visa koetteli onneaan jälleen kerran agilitykisoissa, eikä vieläkään päässyt Mäkkäriin. Tuskin tällä menolla koskaan pääseekään. Koira ei mitä ilmeisimmin sitten osaakaan keppejä, vaikka minä olen häiriöpäissäni niin erehtynyt luulemaan. Jälleen molemmissa starteissa puhdas ja jälkimmäisellä jopa kivan tuntuinen rata muuten, mutta kas, keppimoka. Toisella syötti kakkoseen ja toisella radalla oikaisi jonkin välin oikean sisäänmenon jälkeen. Hitsin kun hienoa, kuinkas tämä treenataan pois, kun treeneissä virheitä ei tahdo tulla kuin niissä ääliöimmissä hifistelyissä?? Sitä sopii miettiä ja etsiä vaikka jotkin epikset ennen seuraavaa starttia...