Teen historiaa omassa blogissani, päivitän toisen kerran saman päivän aikana!
On ehkä ihan pakko kirjoittaa pitkästä aikaa yleismaallinen lätinä. Aiheesta juna ja koirat.
Minä en ole Kannus-aikanani ollut mikään aktiivinen junailija, keskimäärin kerran kuussa on etelän kotiin matkattu. Silti näitä hyvinvarusteltuja istuma"lihaksiani" on tullut puudutettua suhteellisen monta kertaa VR:n lemmikkivaunun penkeissä. (Olisi muuten harvinaisen mielenkiintoista tietää, kuinka monesti!) Niihin tunteihin (meno-paluu yli 8h) on mahtunut kaikenmoista. Ellei se ehkä hipoisi laittomuuden rajaa yksityisyyden osalta, olisi ollut mahtavaa pitää kirjaa/blogia kaikesta nähdystä ja kuullusta - tulisi aikamoinen draamakomedia.
Minulla on ollut pakkomielle yrittää valita paikkani yksinäisten penkkien jonoon. On paljon kätevämpi mahduttaa omat sessensä ja itsensä kahden peräkkäisen penkin väliin, kuin tulla toimeen ja sietää ties mitä moppeja omistajineen neljän penkin välissä. Jostain käsittämättömästä syystä myös VR:n nettilippupalvelu suosii minua usein arpomalla näitä yksittäispaikkoja käyttööni, pisteet sille.
Tämän populaation elikoiden tulee käyttäytyä junassa. En kestäisi matkustaa, elleivät koirat olisi passiivisia muita kohtaan, hiljaa, paikallaan ja huomaamattomia. Tilaa mokomat vielä vievät, ehkä sekin on opetettavissa pois ;) Hyvin helppoa ja mukavaa, kun suurimmat virheet ja käskyn antamisen aiheet ovat ilman nuuskiminen ohikulkevien ihmisten suuntaan, toisten liian pitkään katseleminen (epäkohteliasta...) ja paikallapysymisen varmistus vessaan mennessä. Miten olisikaan junailu mukavaa, mutta...
Lemmikkivaunu on yleinen eläintarha. Ääntelyä löytyy monenlaista, mieluiten se kiljuva tai haukkuva koira osuu juuri taaksesi tai viereisille penkeille. Häkkisysteemiä VR ei vielä ole viritellyt vaunuun, mutta mikäs sen mukavampaa kun vapaa seurustelu! Junaan tullessa kuulee heti, millainen tapaus sisään saapastelee. Hössönhössön "no kun tämä tykkää kaikista ja jokainen pitää aina päästä moikkaamaan hehheh", rähinäsankari hihna kireällä ja "ohi, jätä, ei Leevi ei, äläs nyt"-piipityksiä päästävä omistaja, epäilyttävän hyvältä vaikuttava tapaus, joka rähähtää viimeistään kolmannessa penkkivälissä tai ajoittain peräti käytöstavat omaava muppe. Pahimmat räikät on sijoitettu bokseihin tai kannetaan sylissä, mikäli se elopainon asettamissa rajoissa vain on mahdollista. Jostain syystä pidän kissoista ja muista pienelijöistä (paitsi papukaijoista!!) junassa...
Jos jotakuta kiinnostaa tai joku opiskelee ongelmakoirajuttuja, painukaa ihmeessä perjantai- tai sunnuntai-iltaisin junamatkailemaan. Sen parempaa otantaa erilaisten käytösongelmien laajasta kirjosta, niiden synnystä tai syntyhistorian arvailusta, väärien ketjujen vahvistumisesta silmienne edessä ja mestarillisen mielenkiintoisia tekosyistä koirien tekemisille ette löydä mistään muualta!
Viimeksi tänään kyytiin astui pentu, jonka omistaja yritti saada sen huomiohaukkua ja hillumista ruotuun erilaisilla kuononpuristeluilla, kielloilla ja maahan painamisilla. Joka kerta, kun pentu puri, älisi pentuleikkimurinaa tai rimpuili enemmän, se pääsi irti. Ja "väyh" tuli uudestaan; järkyttävän hauska leikki tämmöinen paini, jonka pentu saa ihan itse aikaiseksi kunhan kiljuu tarpeeksi! Toinen klassikko oli rapsutuksia kerjäävä koira, jonka omistaja yritti hennosti pyytelemällä ja remmistä pari kertaa nypyttämällä saada koiran pois käytävän toiselta puolelta. Joo, tapaus oli iso, mutta ei se velvoita omistajaa tyytymään kohtaloonsa "se on nyt päättänyt jäädä siihen, ei se nyt halua tulla". Tällä kertaa ei mukana ollut yhtäkään jokaiselle ohikulkevalle ja vaunuun tulevalle murisevaa/räksyttävää, tai vapaasti flexin päässä koko vaunuosastoon tutustuvaa tapausta, kuinka tylsää!
En väitä, etteivätkö omat koirani joskus nuuskaisisi vaunuun sisään tullessa jotakuta, tai niille ei joutuisi huomauttamaan liiasta kiinnostuksesta (ilman nuuskiminen, katselu) kyytiin nousevia koiria kohtaan. Kujeen kissarakkauden aiheuttamia serenadiyritelmiä pitää tukahduttaa, ja Vispin villipäivinä herran asennonvaihteluun ja etäflirttaileviin silmäpeliyrityksiin joutuu puuttumaan. Mutta eivät kaikki koiramatkustajat ole ollenkaan kurittomia; mukaan mahtuu niin paljon hyviä tyyppejä, että nämä mielenkiintoisemmat jäävät entistä paremmin mieleen erotessaan massasta. Kunhan antaa toisten koirien olla rauhassa ja kunnioittaa muita!
Jos eläintarhassa on lajikirjoa ja laaja populaatio, pitäähän siellä olla yleisöäkin! Välillä tuntuu, että muissa vaunuissa kuulutetaan ja käytävillä on pakko olla kylttejä, että "Tervetuloa vaunuun 6, vapaa lemmikkien silittelymahdollisuus! Lapsille ilmainen koko matkan ajan! Tule viihtymään koko perheen voimin!".
Myönnän puolueellisuuteni, en erityisemmin välitä lapsista yleensäkään. Vielä vähemmän tietynlaisista vanhemmista. Minun tulee kasvattaa koirastani yhteiskuntakelpoinen, että se voi kulkea ihmisten ilmoilla syömättä, merkkaamatta, sotkematta tai mielellään edes nuuskaisematta ketään. Eikö siis olisi kohtuullista, että lapsen hankkinut voisi nähdä sen vaivan, että opettaisi irmapetterin kysymään lupaa silittää ennen kun iskee kätensä koirani pään päälle? Jos ei viitsi sen vertaa vaivautua, olisi suotavaa vahtia jälkikasvuaan tai kysellä meiltä koiranomistajilta suosituksia hyvistä valjaista tai kätevistä kevythäkeistä.
Eihän se periaatteessa haittaa, jos joku nassikka tulee silittämään. Mielummin lapsi kuin humalainen, jälkimmäisen jutuista ottaa vielä vähemmän selvää ja ne eivät lähde pois kulumallakaan. Mun koirat eivät pure ja suorastaan tykkäävät, kun joku viitsii silitellä (paitsi Mino). Mutta jos istun nenä kiinni kirjassa, napit korvilla ja koirat makaavat jaloissani umpiunessa, ei ole kovin mukavaa huomata jessejohannan läästivän koiria lupaa kysymättä. Ja mitä tekee jessejohannan vanhempi saapuessaan katsomaan tätä näytöstä, ei ainakaan opasta oikeaa lähestymistapaa - ja sen opastaminen ei enää ole minun heiniäni! Entä jos ne purisivat? Kumpi siinä kohtaa on yhteiskuntakelpoinen ja hallinnassa?
Pahimpia ovat kuitenkin perjantai-illat, jolloin lemmikkivaunu on tupakkakoppien ja ravintolavaunun välissä. Viskisiepot saapuvat kertomaan elämäntarinaansa ja toteamaan, että oli meilläkin tällainen lassie tai rex. Ja se on pitkä tarina. Eikä näitä Karhun kaatajia ole edes kukaan kaitsemassa...
Tulen tulevaisuudessakin käyttämään junia kaikesta huolimatta. Pääasiassa matkat ovat mukavia ja sujuvat hyvin. Selkkauksia ei ole sattunut *kopkop puuta*, ja jos minusta riippuu, ei satukaan. Piti taas vaan päästä avautumaan tästä elämän riemusta. Älkää tuomitko tekstin leppoisan ironista sävyä. ;)
Ilman nuuskiminen? Tähän ei voi todeta kuin seriously?? Kuuluihan tuo kohtaan ironia..
VastaaPoistaJa ei ne humalaiset mitää, jos ne vaan selittää kivoista piskilöisistään, mutta sitten kun saa pelätä että ne kaatuu päälle tai tulee päälle ni sit ehkä jo himpun ärsyttää.
Ärsyttävintä ikänä on ollut nainen joka pissatti pentukoiransa junaan. Papereille tosin, mutta haju oli kamala. Matkana mukava Kuopio-Oulu. Samaisella reissulla välillä Kouvola-Kuopio joku rakki huusi pitkälti hela tiden. Ne saatto nyppästä.
Mut mukulathan on mukavinta juna seuraa! Saa hyvän tekosyyn olla tekemättä koulutöitä! Miuta harmittaa ku nykyjään joutuu oikeesti sanomaan, että ei kantsi, tulee päihin. Ihan vinkkinä, sillä ne lähtee aika nopiasti. Ja toisena vinkkinä, tiedä miten onnistuu kolmen koiran kanssa, mut laita kassi koirien ja käytävän väliin, rauhottaa kummasti!
Ei tällä junan suurkuluttajalla muuta! (paitsi että vapaapäivät oikeesti on kivoja, taas kerkee lukemaan blogeja!)
Mulla on ollut kyllä harvinaisen hyvä "tuuri", koska harvoin on täällä pohjoisessa matkustellessa sattunut lemmikkivaunuun juuri muita matkustajia.
VastaaPoistaKaikkein paras tähän mennessä oli kyllä ehdottomasti se, että istuin pikajunassa ison koiran paikalla Nepon kanssa ja koko lemmikkiosasto oli tyhjä. Eipä siinä. Paikalle tulee nuori tyttö ja valitsee sitten paikkansa siitä minun takaa.. Ei siinä. Minua vaan ahdisti, kun koko osasto oli tosiaan ihan tyhjillään. Lisäksi piti kälättää puhelimeen siinä takana :P
Joskus Tampereelta tullessa sattui vaunuun tällainen fleksin nokassa kulkeva pikkuräpsy, joka ei onneksi meidän luokse yltänyt. Tosin seurasin kyllä mielenkiinnolla, millaiseksi tilanne kehittyisi pikkuräpsyn ja tälle vieraan ison sakumaanikon välillä. Onneksi ei mitään radikaalia sattunut. Kivasti osasi sakumaanikko väistää, vaikka räpsy oli varsin rasittava tapaus.
Känniläiset on tosiaan oma lukunsa kans. Lapset harvemmin on meitin kohdalle (jostain kumman syystä, kun matkustaa ison mustan kanssa..) jääneet. Onneksi :P
Mä taisinkin jossain välissä kirjottaa omaan blogiini vähän samasta aiheesta.
VastaaPoistaMulla on toiminut hyvin se, että vedän koiran pään jalkojani vasten ja ärähdän juopoille, että tää on vihanen, älä tuu lähemmäs.
Luultavasti myös kuonokoppa toimii tämmösissä tilanteissa. Kerran oon yhdelle tenavalle, joka pysähtyi Hukan boksin eteen tillittämään, ilmoittanut että siellä on boa, häivy tai se tulee ja syö sut. Se toimi! Oikeesti. En ois uskonut.
Miten tuli taas omat "ihanat" junamatkustamiset taas mieleen... Ehkä hirvein kokemus oli se, että matkustin enoni ranskanbulldogin kanssa junassa. Okei, no siinäpä ei mitään, mutta siihen sikee kaikenmaailman puudeleiden omistajia juuri moikkaamaan yms. Sitten kun vielä miettii, että ranskiksella on sitä voimaa mennä ja tehdä asioita. Onneksi kyseessä on kuitenkin tapaus joka ei tee kärpäsellekkään pahaa ja varmasti kaikki humalaisetkin kävisi pusuttelemassa oikein mielellään.
VastaaPoistaEi ne toiset koirat mutta että lapset... Mikään ei ole niin raivostuttavaa kun joku pikkuinen ipana siinä joka tulee lääppimään koiraa tai se, että edes tulee siihen viereen seisoskelemaan ja katsomaan koiraa, niin sekin jo ärsyttää. Okei, ehkä mulla on huono pinna ja muuta kaikkea, mutta inhoan pikkulapsia lemmikkivaunussa ja mun mielestä siihen sais laittaa kiellon "ei lapsia", niinkuin muihin vaunuihin "ei lemmikkejä". Argh, savu nousee korvista.