Sometimes the hardest thing and the right thing are the same.

Mihin nämä viikot oikein hujahtelevat! Vaan parempi niin, kesää kohti saavatkin päivät ja viikot juosta. Kohti valoa, lämpöä ja sulaa maata...

Visan silmä todettiin täysin parantuneeksi, en olisi voinut olla helpottuneempi. Toivottavasti nämä tyyriit vartin visiitit olisivat tämän vuoden osalta tässä... Eikä mitään muutakaan osumia tai syitä mennä eläinlääkäriin tarvittaisi.

Heti alkuun pitää hehkuttaa talvella juoksemisen pelastajia, Icebugin nastajuoksukenkiä! Tarpeeksi peruslenkkareilla lipsuttuani päätin hankkia nastalliset kengät tukemaan juoksemista talvella, joka on niin monesti hyytynyt tauolle kunnes lumet sulavat. Tänä vuonna taisi käydä toisin päin! Koetin ensin etsiä Salomonin Speedcrosseja, mutta koska pygmikokoja ei ollut enää edes valmistajalla, tuli tilalle Icebugit. Pito niillä on joka askeleella sama alustasta riippumatta, vain rouske lisääntyy jäisellä alustalla juostessa. Ei tarvitse miettiä mihin astuu muhjuisissa, jääkumpareisissa risteyksissä tai pääkallokelin jalkakäytävillä. Ihan mahtavat kengät, suosittelen!

Sunnuntaiaamun juoksulenkkimaisemaa, otettiin extremesiirtymäpätkä traktorin jälkeä ja kelkkareittejä pitkin. 

Dopingkarenssi on päällä vielä pari viikkoa, joten kisatauko jatkuu edelleen. Kovin polttelisi jo päästä kisaamaan, näkemään tämän hetken taso, jotta voisi tarkentaa kevään treenisuunnitelmia. Viime viikkojen treenit ovat menneet vähän liiankin hyvin - jossain on vikaa jos valssiteematreenin vääntämisen jälkeen hymyilyttää! Kontaktit toimivat itsenäisesti taaksejättäytyessä ja sivuetäisyydellä ja ajatus niissä on oikein (lähempää ne eivät varmasti enää pelitäkään, kuten jokin aika sitten todettiin...), kepit on kuosissa (lue: ohjaaja ei ole ääliö) ja kaikki ohjaukset toimivat. Vain rytmeissä ja suunnissa on hienosäätöä, rimavarmuutta pitää viilata ja kohti tuleviin niistoihin/ihmisnuoliin olisi asennettava paremmat jarrut. Mutta kaikkein tärkein on kunnossa; koira tuntuu hyvälle viedä ja minäkin jaksan pitää pinkit lasit päässä! Tulisiko tästä sittenkin jotain? Pahoin pelkään, että totuus tulee esille kisoissa, kun hommaan tulee astetta enemmän nostetta molemmille - vanhat tavat tunkevat pintaan ja pakka on levällään. Mutta sitten korjataan, onhan tässä vielä aikaa.

Tokoilut ovat hyytyneet lähes täysin. Niiden osalta taidetaan jäädä odottamaan mahdollisuutta ulkotreeneihin, vaikka hallitreenimahdollisuuksiakin olisi. Kevään ja kesän rahanmenoa ennakoiden on jostain nipistettävä, vaikka eihän kukaan estä vauhtiliikkeiden treenaamista hyväkuntoisilla ulkokentillä tai tekniikkatuningia sisällä. Ei kukaan muu kuin laiska ja saamaton naama peilissä...
Mutta hei, kaiken voi naamioida opinnäytetyön ja muun koulun loppurutistuksen syyksi! Katsotaan kuinka onnistun asettamaan koulun kerrankin prioriteettilistalla kärkeen tai ainakin sen tuntumaan, sitä nämä loppuvuodelle kehitellyt suunnitelmat pitkälti edellyttävät ja laittavat luopumaan asioista tai ainakin odottamaan. Eyes on the prize, eyes on the prize...

Pinkeänä pennuista, sydän!

VisaKiistat kasvavat ja kehittyvät, nappulaliiga on nyt muutaman päivän yli 4-viikkoisia. Viime sunnuntaina ajeltiin katsomaan niitä ja myönnän, että kun astuin pentulaatikkoon ja koko seitsemän kääpiön joukko tunkee syliin samanaikaisesti, kadutti päätös olla ottamatta itselle pentua. Jos olen ihan pähkinöinä jo mistä tahansa pentupopulaatiosta, oli näitä pallutellessa naama vielä isommassa virneessä ja sydän läpätti, onhan ne aivan erityisiä! Visa on ensimmäinen lisääntynyt koirani ja otan kaikella naiiviudellani ilon irti tilanteesta. Mutta  omaa pentua minulle ei tule tästä pentueesta, sanotaan se nyt vielä julkisestikin.
Kaikki ovat avoimia ja reippaita tapauksia, puuhakkaita ja hauskoja. Paljoa ei vielä voi päätellä parin hereilläolopätkän perusteella, kun vireet ja "esilläolo" vaihtelevat niin paljon, mutta toki tykästyin muutamaan pentuun erityisesti tässä hetkessä nähtyjen asioiden perusteella. Ruskea uros oli ilmiselvä Visa 2.0, kopio ilmettä ja jopa valkoisia rintakarvoja myöten. Pojilla oli suunkäyttö ja leikkikäyttäytyminen vahvasti esillä, koko suulla kiinni ja tavaraa liikkeelle! Iskin silmäni etenkin toiseen mustaan urokseen, jolla oli sopivassa suhteessa minua miellyttäviä piirteitä sekä rempseä asenne. Yllättäen eräs ruskea narttu pisti silmään kuitenkin eniten, sen elämisen meiningille ei voinut kuin nauraa.
On hauska päästä näkemään mitä niistä kehittyy seuraavaan vierailuun mennessä ja siitä eteenpäin. Kaikille on harrastavat kodit tiedossa ja minäkin lopulta kotimatkalla totesin, että olen tehnyt oikean päätöksen, kerrankin kuuntelin järjen ääntä realiteettien osalta.
Otin kuvia vierailulla, mutta koska kittilinssi, osaamaton ja tilanteessa keskittymiskyvytön kuvaaja sekä seitsemän pennun liikehdintä ei ollut erityisen onnistunut yhtälö, on niiden laatu olematonta. Mutta onhan niissä pennuiksi tunnistettavia olioita. Sydän! Lisää kuvia täältä.

Punainen tyttö.

Keltainen tyttö.

Vispikopio eli sininen ruskea poika ja punainen tyttö.

Sininen musta poika.

Punainen tyttö osaa keskittyä olennaiseen.

Vihreä poika (musta) ja lila tyttö.

Vispi 2.0.

Sininen musta poika.