It’s not about what you’ve done, it’s about what you're doing. It’s all about where you're going, no matter where you’ve been

Joka vuosi olen ihan pähkinöinä lähdössä kirjoittamaan vuodenvaihteen perinteisiä tekstejä, mitä mennyt vuosi sisälsi ja mitä toivotaan tulevalta. Ja silti tämän kirjoituksen tekeminen on ollut yhtä vääntämistä; lenkeillä mietittyjen lauseiden muistelua, aiheen lähestymistä eri tavoin ja jälleen tyhjälle sivulle palaamista. Tilanne on vaatinut viiniä ja suklaata, eikä oikeita sanoja ole siltikään löytynyt.
Vuodelle asetettuihin tavoitteisiin voi palata tässä postauksessa.

Vuoteen 2012 lähdettiin varovasti kokeillen, kehitystavoitteiden kautta lähestyen, pyrkimyksenä keskittyä oikeasti matkaan tulosten tavoittelun sijaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli terveyttä kaikille koko vuodelle. Lisäksi tavoitteena oli jatkaa sitä 2011 raivattua polun alkua kohti positiivisuutta ja käsissä olevan arvostamista ainaisen tyytymättömyyden sijaan.

Edellinen vuosi meni oman pään kääntämiseen uudelle taajuudelle ja itsensä kanssa painimiseen muutoksen käyntiin saamiseksi. Tänä vuonna se tavoiteltu tie on löydetty ja sillä on pysytty! Piennarta on toki pitänyt käydä kokeilemassa, mutta suunta on ollut ehdottomasti oikea ja vaikka tulokset jäivät säälittävän vähäisiksi, olen enemmän kuin tyytyväinen. Kun tyhmästä, laiskasta ja saamattomasta tapatyytymättömästä pessimistiperfektionistista yritetään muovata positiivista, metsän puilta näkevää, järkevällä tavalla itsevarmaa ja virheille objektiivista, ei olla ihan ratakiskoa pienemmillä välineillä päästy edes alkuun. Kasvukipuja on joutunut kuulemaan, näkemään ja kokemaan myös lähipiiri eikä ilman niitä tärkeitä ihmisiä tähän oltaisi päästy. En tiedä yllätänkö enemmän itseäni vai muita, kun väitän kehittyneeni. Pipo on ihan oikeasti löystynyt, positiivisuus ei ole enää harvinainen mielenhäiriö, olen ollut koiria kohtaan (omasta mielestäni, useimmiten) reilu, hyvä ohjaaja ja todella oppinut arvostamaan niitä sellaisina kuin ne ovat - valitettavasti myös pahimman mahdollisen opetuksen saattelemana.

Tuloksilla ei tänä(kään) vuonna päästy juhlimaan ja etenkin maastolajien osalta vuosi oli säälittävääkin onnettomampi. Mutta ilman tänä vuonna käytyä löytöretkeä oikean motivaation, ajatusmaailman, arvojen ja tavan tehdä löytymiseksi ei tultaisi koskaan tuloksia saavuttamaan. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on tämä vuosi tuntunut tarpeelliselta aikalisältä kohta kolmentoista koiraharrastusvuoden rupeamassa. Jos oikeanlaista motivaatiota treenaamiseen ja kisaamiseen ei ole, on järjetöntä tehdä pakotettuna tulosten takia. Ihan yhtä laiska olen ollut parina aiempanakin vuonna, mutta tällä kertaa se tuntuu kantaneen hedelmää, jota ei tuloksissa kuitenkaan voi nähdä. Tänä vuonna ollaan oltu luvan kanssa laiskoja ja saamattomia, mutta tehty ajatustyötä oikeaan suuntaan - ja löydetty jälleen sisäinen motivaatio, tekemisestä nauttiminen. Koen kuluneen vuoden todella arvokkaaksi tulevaa ajatellen, tältä pohjalta tuntuu hyvältä ponnistaa, toivottavasti myös kohti niitä konkreettisia tuloksia, unohtamatta matkan tärkeyttä.

Vuosi pakattuna

- Kevättalvella hiihdettiin paljon, treenattiin runsaasti agilityä ja kisattiin 1-2 kisapäivää kuukaudessa, aloiteltiin tokon tosissaan treenaamista.
- Keväällä tokon treenaus kiihtyi jopa huomattavasti agilityä tiiviimmäksi.
- Käytiin kahdessa epävirallisessa tokokisassa katsomassa taitotasoa.
- Toukokuussa Kuje nousi agilityssä 3lk. ja Visalle tokosta VOI1, jonka jälkeen jätettiin toko lähes koko loppuvuodeksi.
- Pitko tuli taloon kesäkuussa.
- SM-kisat kahdella koiralla; Kuje joukkueessa ja Visa yksilö+joukkue, tuloksia ei niitetty kuin Visan kanssa muun joukkueen siivellä joukkueSM-5.
- Koko kesä, etenkin heinäkuu, nautittiin uimisesta ja mökkeilystä.
- Heinäkuussa reissattiin Lapissa viikko, ensi vuonna uudestaan!
- MM-karsinnat koettiin, ei hurrattavaa.
- 4.8. yksi aurinko sammui..
- Syksyn alusta lähtien ollaan juostu enemmän.
- Loppuvuosi on kulunut pääasiassa agilityn parissa treenaten ahkerasti, 1-4 kertaa viikossa, ja kisaten pari kertaa kuussa.
- Agilityssä jäätiin kisatauolle lokakuussa, ensi vuoden arvokisoja varten koossa 2 x tuplanolla, joista toinen oli tuplanollavoitto eli vielä 3 yksittäistä nollaa kerättävänä.
-Visa kävi astutusreissulla Turussa tapaamassa Kiistaa

Agility
treenejä 94 (sis. epäviral.kisat)
startteja 49 (10 nollaa 20,4%, 25 hyl 51%)
Toko
86 treeniä
3 kisaa (1 viral., 2 epäviral.)
Maastot
metsäjälki 8
peltojälki 7
esineruutu 12

Tilastoja katsoessa en tiedä itkeä vai nauraa. Kovasti on yritetty, mutta määrällä ei voi korvata laatua, ainakaan agilityssä. Valitsen silti nauramisen, positiivisuutta vaikka hampaat irvessä! Onpahan tänä vuonna helppoa parantaa...

Ei tullut Visasta AVAa, silmävamma sotki hieman kisaamista aikarajan umpeuduttua ja koska kakunkuvat oli liikaa silmissä, ei ollut mieltä kisata enempää. Tulee kun on tullakseen. Hyppyratanollia tehtiin koko vuonna peräti yksi, sekin aikamoinen räkänolla.
Maastoja treenattiin vähän, mutta oikein. Tekemisessä oli sitä oikeaa tuntumaa ja etenkin metsäjäljen treenitavan vaihdon tuomasta muutoksesta olen iloinen. Tällä panostuksella ei voi olla kuin tyytyväinen siihen vähään, mitä edistyttiin. Ei kisattu, koepaikan olin kyllä hankkinut erikoisjäljelle, mutta sattuneesta syystä sitä ei käytetty...

Se sattunut syy, joka viiltää edelleen niin, ettei kyyneleittä voi katsoa kuvia tai videoita. Elokuun 4. päivä. Päivä, jolloin Kuje nukkui pois. Kuje eli täysillä viimeisen kesänsä, uiden ja pelaten, nauttien elämästä. Silti ja juuri siksi tuntuu niin väärältä, että maailman iloisin Muhku otettiin niin aikaisin, varoittamatta pois. En halua enkä pystykään kirjoittamaan enempää Kujeesta, en tällaiseen kirjoitukseen... Kyyneleet eivät lopu eikä ikävä hellitä, se vain muuttaa muotoaan...

Mino on tarjonnut säännöllistä turkisterapiaa. On lohdullista katsoa sen hippuloimista, sitä kuinka mummokoira osaa iloita ja on terve, toivottavasti vielä pitkään. Maknusti on meillä vieraillessaan puuhaillut pieniä harrastusjuttuja onnesta ovaalina.

Vuosi 2012 antoi paljon ihania hetkiä ja muistoja, hyviä treenejä, oivalluksia ja onnistumisia. Mutta se myös otti tärkeän koirapersoonan, sisälsi kyyneleitä, kiukkua ja ikävää. On hetkiä, jotka vaihtaisin, jättäisin kokematta tai käskisin niiden kirjoittajan keksiä onnellisempia loppuja. Mutta mennyt elää muistoissa, on keskityttävä tähän hetkeen.
Kiitos kaikille, jotka ovat olleet vuodessa mukana. Perheelle, läheisille ja ystäville, jotka ovat jaksaneet ymmärtää, tukea monin tavoin ja potkia eteenpäin. Kiitos treenikavereille, ilman teitä ei tästä harrastuksesta saisi puoliakaan irti. Kiitos kavereille ja tutuille ympäri Suomen, nähdään taas tänäkin vuonna ja nauretaan yhdessä kun tavataan.

“The future starts today, not tomorrow.” 
“The future depends on what you do today.” 

“The past is a ghost, the future a dream and all we ever have is now.” 

We can't plan life. All we can do is be available for it.