Oh my, justifying reasons why, is an absolutely insane resolution to live by

Ärsyynnyn blogeista, joita osataan kirjoittaa hyvin ja henkilöiden elämä on mielenkiintoista, mutta joita päivitetään harvoin. No, tämä osoite ei tuota lauseen alkua täytä, mutta harvoin päivittymisen sitäkin paremmin. Kuka nyt jaksaa lukea samoja tekstejä kuukausitolkulla...

Kuulumisia luulisi olevan pitkä lista kirjoitettavaksi, mutta melkeinpä muistan enää mitään yli kuukauden takaa, hyvä että viime viikolta. Olen lahjakas lomailija, osaan uppoutua.

Vuoden vaihtuessa vaihtui agilityseura. Uusi halli korkattiin suhteellisen ripeään ja vapaavuorokortti ei ole itseään joutunut kovin yksinäiseksi tuntemaan. Puomia on koetettu nopeuttaa, jenkkikäännöstä ja takaakiertoja parantaa hyppylinjan kamaluuden takia. Kaikki oheisradat ovat olleet vaivattomia ja koira kuin ajatus. Vaan kun ensimmäisen ryhmätreenin aika tuli, tipahdettiin hankeen. Hyvä kun 4 estettä päästiin järkevästi peräkkäin suorittamaan, tässä viedään tuoretta kolmosluokkalaista, päivää vaan... Vaan puomi olikin ihan kone usean kerran, kunnes lopun perinteinen "vielä yksi" hidasti senkin. Onhan se nyt hyvä näyttää kaikki taidot heti alkuunsa, ei voi kuin onnistua ja parantaa seuraavissa treeneissä kun pohjalta lähdetään ;) Tänä sunnuntaina ekat kolmosen kisat ja tottakai lahjakortin voimalla heti kunnon kolmestarttinen kisapäivä! (juu se järki jätti jo :) )


Viretottis ja sisäpuuhastelut ovat tehneet välillä rakoa tähän talvikoomaan. Vispille kehitellään rutiineja kisanomaiseen tottikseen ja virehän tulee kaupan päälle, kun tarpeeksi harvoin treenaa. Eikä se nyt teknisestikään aivan suosta ole.
Lenkkeihin on haettu vaihtelua vetopuuhilla. Minulla ei raha kauaa ehdi tilillä lojua koskaan, mutta nyt investoin oikein urakalla koiraan. Hetki sitten ostettiin edellisessä päivityksessäni mainitsema uusi takki (josta en vieläkään ole vakuuttunut kuin hyvästä mallista...) Jokunen viikko sitten Visa sai vihdoin Leuchtie-valopannan, näkyy nyt eräänlainen ufo viilettämässä pimeässä metsässä. Manmat-kisavetovyön jalkaremmit alkoivat vaiv
ata minua jo kesällä, nyt kyllästyin juoksemisen välttelyyn vyön vuoksi ja hankin luokkakaverin suosittelemana uuden, Zero DCn jalkalenkillisen seatbelt-vyön. Kyllä nyt kelpaa, voin todellakin suositella! Juokseminen maistuu makealta, mutta vielä huisimpi riemastus löytyi ladulta. En ole mikään innokas hiihtäjä lukuunottamatta jäällä suksimista koirien kanssa. Visa näytti kyntensä toimivana valjakkohiihtokoiranakin mummolan kylän peltoladuilla (ainoa paikka missä täällä "hiihtokaupungin" lähellä voi koiran kanssa hiihtää vapaata, jäällä on
liikaa kunta...)! Vaan eipä sitä ehkä oikein hiihtämiseksi voi laskea, kun minä jalkoja nostelen ja käsiä liikutan hiihtoa muistuttavassa tahdissa Vispin tehdessä lähes kaiken työn... :D No ei vaan, kyllä hien sai pintaan kun oikein kovaa mentiin mäkiin - ja koira nauttii.
Kuje ei yleensä osallistu vauhdikkaille vetolenkeille, ainakaan niille pidemmille. Mutta viime sunnuntaina käytiin koko porukka nauttimassa ihanasta säästä jäällä 10km sivakoinnin muodossa, ah niin mukavaa!