Ponnahduslaudalla tuntemattomiin vesiin

Keksin ehkä 10 miinusta tästä onnettomasta päivitystahdista, mutta päällimmäinen on se, ettei mulla ole mitään käryä, mitä ollaan tuusattu tyhjänä aikana. Ei treenipäivismerkintöjä paperilla tai Lottorivissa (joka meni toimimattomana jäihin) ja hyvin ympäripyöreät muistikuvat. Sanoisinko, että vuosi on alkanut tasaisen tylsästikin.

Minulla on ollut koko sirkuskokoonpano mukana Kannuksessa mukana. Aiemmin olen tuskaillut kolmen koiran yhtäaikaisen käskytyksen kanssa, mutta nyt lauman kaitseminen ja yhteiselo muutenkin oli kumman kivutonta - ei hirvitä pian siirtyä elämään täydellä miehityksellä vakiona. Hihnat ovat meillä yliarvostettuja, ei haittaa vaikka ne unohtaa ties mihin. ;) Lenkkeilty ollaankin pakkasen sanelemissa rajoissa, luulen karvanoppienkin broilerikoipien kasanneen vähän täytettä. Koko jengi leikkii nykyään yhdessä, MinQueenia myöten!

Muutaman kerran kaikki ovat päässeet hallille tokoilemaan, sheltitkin muistivat vielä juttuja. :) Rikoin Maknun valiolupauksen, se joutui sittenkin juoksemaan vielä ruutuun :D Kunhan metalliin ei tarvitse kajota, Mino on onnellinen kaikesta tekemisestä. Kujeen treenaus on hieman hmm... hupaisaa, kun kaveri on ihan vietereillä ja kelluu hörökorviensa kanssa jossain tuntemattomissa sfääreissä.

Visa (epäreilun) etuoikeutetussa asemassaan on päässyt tokoilemaan ja agiliitelemään tiuhemmin. Alkuun oli tekemistä halutun vireen kanssa, kaveri oli liian lunki ykköskoiran roolissaan, se oikea vääntö puuttui. Ryhtiä löytyi kun kaverit pääsivätkin bileisiin ja kelpie jäi boxiin odottamaan vuoroaan silmät lautasina. Nyt on Se asenne koirassa ja sieltä tarttuu ohjaajaankin. Ilman kisatavoitteita ei ole treeni-intoa, pitäisiköhän vierailla koekalenterissa? Pääpiirteittäin hommat sujuu kivasti; seuraaminen siistiytyi, kakejen jumit ratkottu, luoksetulossa ja noudoissa potkua, metalli nousee (vaikka vielä viilataankin) jne. Ai että pakettia pitäisi alkaa rakentaa, no nyt meni liian jännäksi ja mukavuusalueen yli...
Agilityssä on keskitytty puomin nopeuteen, keppien varmuuteen ja kulmiin, jarru- ja kääntökäskyjen vahvistukseen sekä muutamaan tekniikkajuttuun. Alan olla tyytyväinen välistävetoihin sekä käännöksiin, jarrukäskyn osaamisesta tuli tänään agilitykoulutuksessa hyvää palautetta - jotain on tehty oikeinkin! Puomi paranee ja nyt lääkkeeksi otetaan koko ongelman unohtaminen, saattaa olla se tehokkain rohto. Yleisesti Kiesi kulkee oikein kivasti ja ohjaajakin osaa aina välillä! :)) Taitaa olla ykköslaji juuri vaihtunut.

Minulla on kouluaamuja jäljellä nolla. Koskaan ei enää lukiotunneilla tarviste kärvistellä. Mutta nyt on ne pelottavimmat osat jäljellä ja yksin pitäisi saada aikaan. Kyllä se tästä, fiilis on positiivinen! Pääsisi vaan pian vaihtamaan paikkakuntaa (ja voittaisi lotossa, jotta olisi varaa kisata...), niin johan olisi suupielet krampissa!